whine

Ihan uusia (ja pari vanhaa) asiaa, jotka ottavat päähän

Joustavat farkut. Tai se oikeastaan, että kun sovitat housuja, ne istuvat täydellisesti. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen farkut ovat ihan muodottomat, rumat ja tippuvat päältä. Mutta minkäs teet, tavalliset ei mahdu päälle niin ei auta.

Ihmiset, jotka eivät väistä. En nyt tarkoita että olisin jotenkin maailman kuningas (jos paikka on auki niin toki sitten), mutta kun oon kaupassa ja työnnän toisella kädellä tuplavankkureita ja toisella vedän perässä ostoskoria, niin olisi ihan kiva jos joku jolla on vähän vähemmän koordinoitavaa voisi väistää ja antaa tietä. Sama koskee muuten jalkakäytäviä. Mää en pääse niillä mun vankkureilla ihan kauheen pieneen tilaan vaikka haluisin, että jos rouvat haluaa kävellä kolme rinnan niin kävelkää vaan, mutta mää en viitti ojaan asti väistää.

Ihmiset, jotka käyttävät kauppojen perheparkkipaikkoja suotta. Se että sulla on kotona 4 lasta joista yksikään ei oo mukana ei oikeuta perhepaikalle ajamiseen. Eikä se että et jaksa kävellä kauempaa. Nimim. en jaksa kantaa kahta ihan kauheen kaukaa.

Se kun haaveilet kävelylenkillä ranskalaisista ja nakeista noin tunnin, ja kotiin tullessa tajuat että no ei niitä ranskalaisia ole. Ja luulit että on. Ja kävit kaupassakin vielä matkalla ostamassa vissyä, joten olisit hyvin voinut ostaa myös ranuja. Mutta nyt ei ole ranuja ja nakkeja. Ruokana on tänään kauhea pettymys nakeilla.

Kyllä minua on jumalauta taas niin loukattu

Aina välillä tulee uutisvirrassa esiin aihioita, joita ensin tulee ihmeteltyä että mitäs nyt taas. Sitten tulee (tiedän, olen idiootti) luettua blogikommentteja aiheista ja uutisten kommentteja. Ja sitten lähinnä alkaa vituttamaan muut ihmiset.

Minkä ihmeen takia nykypäivänä ihmiset ovat niin itsekeskeisiä, että ihan kaikki kritiikki ja kommentointi ja uutisointi mistä tahansa aiheesta on kirjoitettu juuri minua kritisoimaan? Otetaan esimerkiksi se Kuopiossa neuvolassa jaettu lappunen, jossa oli ylöskirjattuna vauvaperheen päivärytmi. Ihmiset, joille lappua ei ole annettu ja joiden elämää se ei koske mitenkään päin, vetivät jalkapallon kokosen herneen nenäänsä. Koska nyt on minun tapaani elää loukattu. Kuulkaa, kun ei ollut. Luin itsekin sen lapun ja totesin lähinnä että no onhan tää nyt aika tarkka, ei meilläkään ihan näin mene vaikka ihan hyvä rytmi onkin kasassa. Toiset lukivat lapun ja loukkaantuivat verisesti. Niinkun siis miksi? Tänään Iltalehdessä (linkki ylempänä) oli neuvolan kommentit kyseiseen lapuskaan, ja siellä todettiin että lappu on keskustelun pohjaksi ja esimerkki, ei pakotettu ohje. Ja toivottiin ettei sitä ole ilman keskustelua vain jaettu. En vaan voi käsittää, miksi ei voida todeta että niin, no ehkä joku toinen voi tarvita tällaisen päivärytmin tai jollain toisella tää toimii, vaikka meillä toimiikin tää toinen juttu sen sijaan että vedetään kauheat kilarit ja loukkaannutaan verisesti?

Toinen esimerkki esiintyy aina kun puhutaan tasa-arvoisesta avioliittolaista. Että kyllä on minun avioliittoani ja elämääni nyt loukattu kun minulle kaksi tuntematonta ihmistä saa mennä naimisiin keskenään. Että kyllä minua nyt niin tässä koetellaan ja sorretaan. Kun kyse ei ole sinusta, vaan niistä sinulle tuntemattomista ihmisistä.

Ihmiset, pää pois aunarista. Maailmassa on muitakin tyyppejä kuin sinä.

Disclaimer 1: Tiedetään, joka asiaan löytyy poikkeus ja varmasti siis löytyy joku jota on kohdeltu neuvolassa väärin tässä asiassa, mutta noh, niin vaan käy. Loukkaantumisen jälkeen kannattaa ehkä ottaa asia puheeksi siellä neuvolassa.

Disclaimer 2: Itsehän muuten urputin kun neuvolassa ei puhuta isälle. Huono urputus, koska nykyinen neuvolahoitaja puhuu. Että vähän suotta yleistin. Mutta kun se otti päähän :D

Asioita, jotka ovat hanurista

1. Olla perheestä se viimeinen jonka lenssu kaataa. Ja kuitenkaan ei saa kaatua koska on pari superpirteää vauvaa jotka jo ehtivät parantua.

2. Harmaus. Tule jo lumi!

3. Tomaatit. Varma paikka kaikilla näillä viha-listoilla.

4. Postausmotivaatiokuoppa. Ei oo vaan mitään asiaa. Mun jutut ei tällä hetkellä kiinnosta ees mua, niin en jaksa uskoa että muitakaan kiinnostaa. Oon alkanut toivoa että  viimeistään joulukuussa pääsen täältä kuopasta. Kuopan syvyydestä kertoo että olin #teammomfien pikkujouluissa enkä saa kirjoitettua siitäkään. Ja kohta on vähän nolon myöhäistä.

5. Finrexin ei ole läheskään yhtä hyvää kuin kahvi.

Aktiivisuutta päivään ja sananen asiakaspalvelusta

Valitin tuossa päivänä eräänä miten jotkut yritykset eivät vaan osaa asiakaspalvelua. Ja valitin toisenkin kerran että kun ei mun raha vaan kelpaa. Vaan nytpä en valita (rasti seinään). Vaan kehun! Kehutaan ensin asiakaspalvelua.

Ostin siis mainosten uhrina Polarin Loop-aktiivisuusrannekkeen. Pointtihan on pitää vempelettä ranteessa 24/7 ja se sitten kertoo että kuinka aktiivinen olit. Aktiivisuus”tasoja” on viisi: nukkuminen (ei-yhtään-aktiivista), istuminen (ei-yhtään-aktiivista), seisominen (aktiivista), kävely (aktiivisempaa), juoksu (olet kuin jänis). Laite myös laskee kaloreita sen perusteella että mitenkä aktiivinen olet ja mitkä fyysiset tiedot olet antanut, näyttää kellon ajan, toimii sykemittarina sopivan sykevyön kanssa ja laskee askeleita (tai arvioi). Näin tiivistettynä, myöhemmin vähän lisää. Löin innoissani vempeleen ranteeseen, kävin pienellä kävelyllä että mitenkä se toimii ja noh. Kaikki näytön ledit eivät palaneetkaan ja näytöstä ei saanut mitään selvää. Lähetin meiliä sekä Polarille että Ideaparkin Intersporttiin että mitenkäs tehdään, kun nyt vähän harmittaa. Molemmista tuli nopeasti vastaus että kuule tietenkin vaihetaan sulle uusi laite, eihän tuo nyt sovi että heti on rikki. Kävin sitten siellä Intersportissa, ja sieltä annettiin vitriinistä uusi laite käteen ja toivotettiin hauskaa päivänjatkoa sekä pahoiteltiin kovasti rikkinäistä laitetta. Katsokaas näin se toimii. Asiakas on älyttömän tyytyväinen ja taatusti palaa liikkeeseen kun on saanut sieltä hyvää palvelua.

Mutta sitten siihen itse laitteeseen. Rannekehan ei ole varsinainen sykemittari, vaan aktiivisuusmittari. Se enemmänkin on tarkoitettu sellaiseen “nouse sieltä sohvalta ja tee jotain”-käyttöön, kuin vaikkapa tarkkaan sykkeiden seurantaan lenkillä. Siihenkin sitä voi kuitenkin käyttää, jos hankkii sen yhteensopivan sykevyön.

Näyttö ns. normitilassa kun laitetta ei käpelöi

Ranneke on aika siisti ja simppeli ja sitä käytetään painelemalla tuosta näkyvästä namiskasta. Näyttö kertoo hyvin simppelisti muutamia asioita: kellonajan, kalorikulutuksen ja askelmäärän.

Tässä päivän askelsumma ennen illan jalkapallotreenejä (päivän päätteeksi askeleita oli vähän alle 14000, eli ihan hyvä)

Varsinainen pihvi on kuitenkin se aktiivisuus. Laiteelle annetaan tiedoksi oma lähtöaktiivisuus päivän aikana: pääosin istumista, pääosin seisomista, pääosin liikkumista. Tämän perusteella laite sitten antaa käyttäjälle tavoitteen. Tavoitteen täyttymiseen tarvittavat keinot kerrotaan käyttäjälle laitteessa juoksemisena, kävelynä tai seisoskeluna. Esimerkiksi se voi kertoa että jotta päivän aktiivisuustavoite saavutetaan, sinun pitää juosta 10min, kävellä 20min tai seistä 2h.

Tämän lisäksi hommaan kuuluvat myös puhelinapplikaatio ja nettisivu, jossa voi seurata omaa päiväänsä.

Tässä esimerkiksi nyt mun tän viikon kolme sellaista päivää kun käytin laitetta koko päivän. Sitten voi tuijotella päivän mittaan että mitenkä sujuu:

Tämä on otettu nyt sieltä nettipalvelusta, mutta täysin vastaava näkymä löytyy puhelinapplikaatiosta. Tuo raidoitettu alue on sitä jolloin laite ei ole ranteessa ollut. Tässä muutama näkymä päivistä, jolloin laitetta on tullut käytettyä melkeinpä koko ajan.

Ihan ilmaiseksi noi askeleet ei kyllä tuu, vaikka sitä kuinka funtsii että tuleehan tässä nyt joka päivä talsittua jo sisälläkin paljon. Mutta näissä esimerkeissä on mukana päivisin noin tunnin – puolentoista kävely ja yksi jalkapallotreeni. Tykkään yleensäkin kaikista kaavioista ja käppyröistä ja luvuista, ja tämä on kyllä erinomaisen hauska laite. Ne askeleet on mulle sellainen “pitää saada 10 000 rikki tänäänkin” ja onhan se nyt kivaa yrittää joka päivä rikkoa tavoitteensa (tavoite voi olla siis asetettu hieman liian alas…). Lisäksi mulle tämä korvaa kyllä sykemittarin toistaiseksi, koska tarve on lähinnä vain itsensä huvittamiseen. Tietty laite voisi olla vähän kohteliaampikin.

Vekotin näyttää siis sykemittarina että ollaanko rasvanpolttoalueella vai kunnonkasvatusalueella. Eräät oli vaan fat.

Mahtava vekotin! Onneksi ostin, nyt on taas motivaatio kävelylenkeille kun saa niistä vähän käppyröitä!

Bussin perävalot ja vaatteiden tilaamisen vaikeus

Oon tässä kaksi päivää puhkunut pyhää ärsytystä paristakin asiasta, ja koska ärsytys on parhasta jaettuna niin here we go.

1. Plussamallistojen vaatteet

Mitä helvettiä nyt oikeasti. Miksi vaatesuunnittelijat olettavat että lihavilla ei ole vaatemakua? Vaan että jokainen pullero haluaa pukeutua ylipainoiseksi seepraksi tai leopardiksi (tai parhaimmillaan niiden yhdistelmäksi, mikä on vaan jo todella häiritsevää). Voisiko niitä eläinkuoseja olla pullerovaatteissa samassa suhteessa kuin normaalikokoistenkin vaatteissa? Ja sitten ne paljetit. Mää oon lihava, en erityisesti halua kuorruttaa läskejäni vielä paljeteilla. Lisäksi, ootteko huomanneet että kauheen monessa plussavaatteessa on pitsiä. Pistähän pitsihihat näihin käsiin niin kädet näyttää joulukinkulta. Nyt joku kotipsykologimpi toteaisi että olen saattanut käydä vähän vaatekaupassa enkä löytänyt mitään mikä ei olisi aiheuttanut kuin suunnattomasti vitutusta.

2. Ellos

Löysin eilen illalla Elloksen verkkokaupasta kivat trikoot (ootte varmaan kuulleet rikoo on riskillä komee, eikö?), nuhjucollegepaidan kotona pidettäväksi ja Polarin Loop -rannekkeen. Ajattelin pistää rojut toivelistalle, ja rekisteröidyin käyttäjäksi tätä varten. Sitten kuitenkin rahatilannetta tarkastettuani päätinkin pistää tilaten vaatteet ihan heti, joten ei muuta kun ostoskoriin kliketiklik ja sitten kassalle. Tässä vaiheessa piti antaa nimi, hetu, osoitetta ja puhelinnumeroa. Syötin halutut tiedot ja painoin notta Kassalle. Vaan ei.

No kiva, en muista mitään millä olisin muuten rekannut tonne. Menin sitten tuonne omille sivuille varoiksi vaihtamaan sähköpostiosoitetta ja/tai matkapuhelinnumeroani. Mutta katsokaas. Kun eihän se nyt niin käy.

Olishan se ollut liian helppoa ihan oikeaan kenttään kirjoittaa se puhelinnumero. Kun sitten päätin kokeilla tilaamista rekisteröitymättä, vieläkin epäonnistuen saatoin ehkä lähettää kauhean avautumisen Elloksen asiakaspalveluun. Mutta on se nyt perkele kun ei raha kelpaa! Mistään ei voi poistaa käyttäjätunnustaan, enkä oikeasti vuonna 2014 lähe soittamaan että voitteko muuttaa mun puhelinnumeron.

3. Bussit.

Oltiin tänään Ideaparkilla tyttöjen kanssa. Aattelin siinä että lähen kivasti bussilla kotio niin ehin ajoissa ettei tuu huuto ja kriisi ja ties vaikka mitä (ollaan kaikki hieman ärtyisiä kun ollaan nälkäisiä) kesken matkan. Paitsi että pysäkille kaarsi sellainen korkea pitkänmatkanbussi, johon ei oo mitään toivoo nousta vaunuilla. Ja seuraava bussi tulee kolmen vartin päästä. Laskeskelin että no ei tässä, lähen käveleen kotiin ja otan sitten matkalta bussiin. Seuraavalta pysäkiltä. Paitsi että missasin sen bussin noin 200 metrillä. Ei se mitään, otan ton joka tulee eri reittiä, ehin just sen pysäkille, eihän se oo ikinä ainakaan aikatauluaan nopeempi. Paitsi tänään tietty oli, ja missasin sen noin sadalla metrillä. Eeeei se mitään, otan seuraavan joka tulee noin 15min päästä. Puhelin auki ja tuijottamaan Lissu Liikenteenseuraajasta että missä se mun bussi menee. Näköjään seisoo Höytämössä, eikä liiku. Ei hyvää päivää. Talsin taas seuraavalle pysäkille, koska vaunuista alkoi kuulua sitä “hei vaunut pysähty ja mää melkeen herään niin vähän itken”-meteliä. Lopulta hyppäsin siihen bussiin mitä en alun perinkään jaksanut Ideaparkilla oottaa. 45min ja monta hikistä kiiruhtamisminuuttia myöhemmin.

Joskus on vaan vaikeampaa kun joskus. Millanen päivä teillä oli?

Me ollaan hävitty tää peli ja itsehän en katso mutta

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kansakunta jakautuu poteroihinsa ja pysyy siellä tiukasti. Ensimmäinen kisa käydään Euroviisuista ja toinen jääkiekosta. Syystä jota en ihan ymmärrä, molemmissa otteluissa toinen leiri kokee erityisen tärkeäksi muistuttaa kaikkia intoilijoita että kun heitä vaan ei katsokaas kiinnosta. Joku kirjoittaa seinälleen että miten on innoissaan viisuista ja Suomen biisistä, on toisen pakko tulla kommentoimaan että “itseäni ei kyllä kiinnosta, mutta nolla pistettähän sieltä tulee”. Miksi pitää tulla pilaamaan toisten ilo?  Ja sama koskee tosiaan sitä lätkää. Joku intoilee puoli vuotta kisoista ja sitten pitää sinnekin tulla selittämään että “pfft jotain lätkää, ihan paskaa”. Älkää käsittäkö väärin, ei kenenkään ole pakko tykätä viisuista tai lätkästä, mutta älkää tulko pilaamaan toisten iloa ja riemua ja odotusta aiheesta.

Toinen asia mitä olen aina ihmetellyt, on se mahdollisuuksien pilaaminen jo etukäteen. Tämä koskee ihan kaikkea missä on mukana joku suomalainen. Keihäästä on turha odottaa mitalia, hiihtäjät voisivat jäädä kotiin ja mitä ne muotityypitkään ees yrittävät sinne ulkomaille kun pataan tulee kuitenkin. Nyt tiedän mistä tämä johtuu. Suomessa on yksi nurkka, jossa epäonnistuminen on oletus ja terve negatiivisuus on ilahduttavan yhtenäistä. Nurkka, jossa saa rauhassa epäillä koska liika intoilu ja positiivisuus on merkki epätasapainoisesta ihmisestä. Nurkka, jossa nämä nopeasti ajateltuna huonot ominaisuudet ovat olemassa siksi, että tuolla nurkassa halutaan kaikille hyvää. Nurkka, jota koko muu Suomi aina pilkkaa, jatkuvasti. Tiiätte kyllä jo että puhun Turun seudusta.

Huolimatta siitä että turkulainen aloittaa pyyntönsä aina negatiivisesti (et haluis lähtee kahville, ei sulla olis aikaa, et lainais vitosta), pyyntöhän on vain negatiivisen kuuloinen. Todellisuudessa halutaan pelastaa sen toisen ihmisen kasvot, ei tarvi kieltäytyä suorilta vaan annetaan jo lähtiessä mahdollisuus sanoa että ei nyt voi kahville. Sitten kummankaan ei tarvi antaa kummallekaan pakkeja, vaan kaikki on hyvin. Tässä etukäteen manaamisessa on sama juttu. Kun halutaan että lätkäjoukkue tulee kotiin kultamitalien kanssa, sanotaan että ollaan hävitty tää peli. Kun jos hävitään niin kenenkään ei tarvi syödä sanojaan siitä että ei tullutkaan voittoa. Euroviisuissa jos sanotaan että nolla pistettä tulee niin yksikin piste on positiivinen yllätys. Jos taas mennään voittamaan niin kolmas sija on kamala pettymys. Ymmärrättehän?

Mutta mietin vaan että ymmärtävätköhän nämä ollaan-hävitty-tää-peli-huutelijat, että he ovat vain sisimmässään turkulaisia?

Whinen määrä on kääntäen verrannollinen kotona vietettyyn aikaan

Mitä enemmän istuu kotona sohvalla eikä tee mitään (kun ei voi), sitä vähemmän on valittamisen aihetta. Ainakaan sellaista josta jaksaisi kirjottaa. Lähinnä tuijotan kellon viisareita ja ajattelen että minuutti minuutilta oon lähempänä sitä että pääsen pallomahasta eroon. Ja nään tytöt. Ja elämä ei ole pausella.

Toisaalta tässä kun ainoa mitä voi oikeastaan tehdä on pohtiminen ja googletus niin on tullut kyllä googletettua kaikenlaista.

Onnistuu, näyttää hankalalta.

Ei ollut.

Joo, googletin tätäkin. En varmasti ole ainoa.

Tarvittais ne turvakaukalot. Ja koitin arpoa että mitähän muuta tarvitaan, mutta ehkä fillarit ei oo vielä ajankohtaiset?

M/S Viking Grace painaa 5000 tonnia.

“Kyllä sä sit tiiät kun niitä tulee.” No en tiennyt, ja niitä tulee.

Ei ollut mitään hyvää, joten erityishyvät blogijuorut ja kommenttiboksikohut voi linkata tänne päin.

Toivon että kivunlievitys on kohdallaan. Eli kun lähden sairaalasta, kuvittelen että haikara toi lapset sängynviereen.

Pitkä on odottavan aika. Mitähän googlettaisi seuraavaksi?