en ymmärrä ihmisiä

Kenen joukoissa seisot?

Mä en pidä positiivisista ihmisistä. Siis tiiättekö niistä hampaat-irvessä-kaikki-käänty-lopulta-hyväksi-ihmisistä. Niistä joiden mielestä ikinä ei saa sanoa mitään mikä ei ole YES WE CAN. Niistä joiden ainoa ratkaisu jokaiseen asiaan on vain ajatella positiivisesti. Niistä jotka sanoo että vain olemalla positiivinen, voi edetä elämässään. Niitä jotka hermostuu kun olet sitä mieltä että ihan aina se positiivisuus ei pelasta yksistään.
Screen Shot 2016-01-13 at 10.06.02
Toisaalta en myöskään tykkää ihmisistä, jotka ovat sellaisia mustia aukkoja. Jotka eivät ikinä tee mitään, jotka aina sanovat muille että ei onnistu.
1e512ec2cb058ab0f788c6295e8c6f34
Ongelma on vähän siinä, että en tunne näitä supernegatiivisia ihmisiä lainkaan. Vaikka naureskelen monesti itseolevani negatiivisuuden kuningatar, en kyllä oikeasti ole. Se on vain vitsi. Mutta näitä yltiöpositiivisia ihmisiä löytyy kyllä. Ja nekin voi melkeen jakaa kahteen ryhmään.
Ensimmäiseen ryhmään menevät sellaiset luontaisesti positiiviset ihmiset. Jotka eivät päivästä toiseen hoe miten tärkeää on olla positiivinen ja jaksa kertoa miten voit olla paljon parempi ihminen kun vain ajattelet positiiivisesti. Toiseen ryhmään menevät sitten ne, joiden pitää julistaa positiivisuuden ilosanomaa vaikka mikä olisi.
Mä tykkään realisteista. Sellasista ihmisistä jotka kyllä uskoo että hommat onnistuu, mutta jotka ymmärtää että aina ei ehkä onnistu. Ja osaavat sitten toimia suuntaamuuttavasti jos näyttää että alkuperäinen ajatus ei olekaan oikea ja toimiva. Sellainen ihminen on mahtavaa seuraa. Se näkee mahdollisuuksia ja esteitä, jotka ovat kierrettävissä. Mutta se ei tuputa eikä jankkaa positiivisuudesta kuin hullu saarnamies.
realist-quotes-2
Mihin ryhmään kuulut? Kenen motivaatiolauseita postaat Instagrammiin?

SoMekohut on niin 2015

Tein pienen uuden vuoden lupauksen. Lupasin pysyä erossa kaikista somekohuista. Eli en mee mukaan mouhkaamaan. Ei vaan jaksa. Vaikka tämä koko teriniittikohu. En vaan ihan tajua aina miksi ei voida todeta tyypille että voi että sää oot tyhmä, ilman että tarvii masinoida kauhea somekohu ja pyrkiä vaikuttamaan typeryyden tehneen ihmisen elinkeinoon. Eikö vaan voi todeta tosiaan että voi että sää oot nyt vaan tyhmä etkä tajuu. Ja jatkaa omaa elämäänsä. Ihan rauhassa.

Jos joku stylisti on niin hölmö, että menee valittamaan somessa tuikinormaalista julki-imetyksestä vielä nykypäivänä (ja vielä tiedostaa sen itse selkeästi kun arveli että myrskyhän tästä nousee), niin tarviiko sitten muiden olla yhtä hölmöjä, että lähtevät täkyyn mukaan? Yhden teriniitin mielipide ei vielä maailmaa siirrä suuntaan tai toiseen, joten on vähän tympeää spämmätä tyypin instagram imetyskuvilla. Luulisin että kaveri tiesi kyllä jo aloittaessaan mihin lähti, ja kaikki julkisuushan on hyvää julkisuutta.

Envaan aina ymmärrä mihin se on jäänyt se sellainen olkienkohauttelu. Tiiättekö se, jossa vaan hymähdetään että onpas tuo tyyppi hölmö. Ja annetaan asian olla ilman somemafian mukaan lietsomista. Ei huudella että “hei tulkaa katsomaan, joku on hölmö täällä internetissä”, ei kostoksi tyhmyydestä keksitä että “pilataan sen tulevat duunit ja spämmätään sen kaikki somekanavat täyteen tällasia kuvia”. Kohautetaan vaan olkapäitä ja jatketaan omaa elämää. Ja jätetään se tyhmyys ihan omaan arvoonsa.

Olispa taas sellaista.

Miksi se koululiikunta on niin kamalaa?

Ihan hirvittävän moni 30+ -ikäinen ihminen jaksaa aina liikunnasta puhuttaessa mainita, miten koululiikunta oli aivan kamalaa. Ja myönnetään heti alkuun, että ei se tamburiinin tahdissa ympyrää kävely nilkkoja ojentaen ehkä ollut ihan niin hauskaa kun vaikka luistelu. (Mutta toisaalta, mikään ei ollut niin kivaa kuin luistelu.) Olen tässä vähän pohtinut näitä juttuja, ja tullut seuraaviin johtopäätöksiin:

  • Koululiikunta ei ollut kivaa, koska ei ollut missään hyvä. Eihän se nyt aikuisenakaan oo kivaa harrastaa jotain, missä on huono. Joten en itsekään nauttinut esimerkiksi telinevoimistelusta lainkaan, koska olin siinä ihan tosi huono. Eikä ringeten peluu varmasti ollut hauskaa niille, joilla luistelutaidot olivat kehnot ja pelisilmä olematon.
  • Koululiikunta ei ollut kivaa, koska lajit olivat hanurista ja välineet vielä enemmän syvältä ja poikittain. Ikiaikaiset traumat hiihdosta sain joskus muistaakseni kolmannella luokalla tai niillä main. Ensin voisi kysyä että “mikä voitelu?” ja sitten miettiä että olikohan ihan hauskinta hiihtää merenjäällä, jonka päällä ei juurikaan ollut lunta. Ja ne välineet. Jos ei ollut omia kamoja (sukset, luistimet, pesisräpylä, jne jne), ne piti lainata koululta. Ja ne taas kyllä varmasti tappoivat sen ehkä vähäisenkin innostuksen hivenen lajia kohtaan. Entäs sitten ne lajit? Toki näissä tulee aina vastaan mahdollisuudet, että mitä edes voi tehdä. Mutta kyllä siitä yleisurheilustakin varmaan jotenkin voi saada mielenkiintoista?
  • Koululiikunta ei ollut kivaa, koska liikunnalliset tyypit määrittelivät tahdin. Noh, toiset ovat jossain hyviä ja toiset ei. Ja jotkut valitaan aina vikana. Mutta jos valittaisiin joukkueita matikkakisaan, joku jäisi siinäkin viimeiseksi. On enemmän opettajan tehtävä hoitaa, että mitään tuollaisia “aina vikana joukkueeseen” -tilanteita ei tapahdu. Muistan että jossain kohtaa jos joku oli jossain hyvä (vaikka kun pelattiin koripalloa, niin ne jotka sitä harrastivat), hänestä tehtiin jonkinlainen apuope aina välillä. Se oli aika hyvä systeemi, itsekin “opetin” luistelemaan kun jäällä oltiin.
  • Koululiikunta ei ollut kivaa, koska mitään ei erityisesti opetettu. Tää on ehkä se isoin ongelma. Miten vaikka voimistelusta voi tulla edes mukavaa, jos kukaan ei oikeasti opeta mitään? Tehdään vaan erilaisia suorituspaikkoja että tässä tehdään kuperkeikkoja, tässä tehdään kärrynpyöriä ja tässä sitten leikit renkailla. Mutta kukaan ei vaikka näyttänyt että mitenkä sen takaperinkuperkeikan oppii. Itse opin sen vasta tuossa pari vuotta sitten, kun kävin Poleacademyn akrotunnilla (voin muuten lämpimästi suositella). Kun joku vihdoin opetti että miten se tehdään. Eikä kukaan oikeasti opettanut pelaamaan vaikka lentopalloa. Annettiin vaan pallo, näytettiin että näin se pallo lätkäistään liikkeelle ja sitten vaan pelaamaan.
  • Koululiikunta ei ollut kivaa, koska edellisestä kohdasta huolimatta kaikkea osaamista kyllä testattiin. Ihan vaan kysyn, että eikö se ole vähän epäreilua arvostella toisen takaperinkuperkeikka, kun sitä toista ei ole oikeastaan edes opetettu tekemään koko keikausta? Tai Cooperin testiäkin olisi voinut harjoitella. Juostaan eka vaikka vain se 12min ilman mitään testaamista. Ja sitten toisella kertaa vähän lujempi vauhti. Ja sitten vasta se testi.

Koululiikunta, aina kuuma peruna. Seuraavaksi voidaankin jutella siitä että pitääkö liikunnasta antaa lainkaan numeroa, koska huonot numero liikunnasta voi aiheuttaa huonoa itsetuntoa. Mitenkäs jos joku saa matematiikasta huonoja numeroita, se taas on ok?

Länsimaisen ihmisen ongelmat, eli mitä jos auttaisit

Tiiättekö mikä mun illan suurin ongelma oli? Mun jälkiruokakipossa oli niin paljon mansikoita ettei sinne mahtunut sekaan tarpeeksi turkkilaista jugurttia. Että niinkin isot on ongelmat.

Samaan aikaan toiset pakenevat omasta kotimaastaan sotaa, nälkää, hulluja sotilasryhmittymiä, ties mitä. Ja mitä täällä tehdään? Itketään kun “yhyy noi pakolaiset on vaan nuoria miehiä eikä niitä jotka oikeesti tarvii apua” (no se nuori mies on ehkä paras betsi perheeltä pistää jolloin se ei päädy esim. ISISin tappolistalle ja se saattaa selvitä kumiveneessä Välimeren yli hengissäkin eikä oo rahaakaan kun yhden ihmisen lähteä, ja ehkä sillä nuorella miehellä on 5 pientä sisarusta luottamassa että veli hoitaa kaiken kuntoon), “yhyy kun noilla on älypuhelimetkin, ei oo avun tarpeessa” (minkä ite ottaisit jos matkatavaroita ei voi ottaa ja jotenkin olis hyvä pitää kotiinkin yhteyttä, kirjekyyhkyn?) ja “yhyy mutta ku ei täälläkää oo kaikilla hyvin” (no ei ole mutta hei noilla ei oo enää mitään. ei mitään.).

Jos meidän elämän suurin ongelma on se että voi ei mulla on liikaa mansikoita, niin sitä voi ihan hyvin auttaa. Ja sen voi tehdä vaikka Punaisen Ristin kautta.

Screen Shot 2015-08-23 at 21.57.21Kuukausilahjoittajana, kertalahjoituksena, miten vaan. Täältä. Jos ei kiinnosta auttaa Nepalin maanjäristyksen jälkiselvittelyissä tai Syyrian pakolaisten auttaminenkaan ei tunnu omalta, siellä voi auttaa myös kotimaan asioissa. Jokaiselle jotain. Voisin jopa haastaa tässä vähän ihmisiä. Lahjoita tai ole lahjoittamatta, mutta pistä vähän sanaa eteenpäin omassa tuttavapiirissä. Että jos vaikka seuraavan kerran kun näkee Punaisen Ristin keräyslippaan, niin sinne heittäisikin ne taskunpohjakolikot. Edes jotain. Tai äänestä seuraavissa vaaleissa sitä joka ei ekana lupaa leikata kehitysapurahoja (koska niillähän autetaan just hädänalaisia siellä omassa maassaan  jotta niille ei tulisi edes pakkotilannetta lähteä muualle).

Lisäksi selasin tossa Hesarin netistä Siirtolaisuus-tagin alta juttuja. Mutta enemmän vaan alkoi ahdistaa uutiset aitojen pystyttämisestä, maahantulon estämisestä, ja muusta sellaisesta joka kertoo että auttamisen halu on kovin pieni. Siirtolaisiahan on täältäkin lähtenyt, sankoin joukoin Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin ja ties minne. Ja sodanaikana Ruotsi otti vastaan Suomesta lähteneet pakolaiset. Että jos nyt kuitenkaan ei vedettäs ovea kiinni niitten nenän edessä, jotka nyt ovat hädässä. Kun ei oo meidänkään nenän eestä vedetty kun me tarvittiin apua.

Ehkä tää on jotain länkkärin elämäntuskaa, kun kaikki on niin hyvin ja toisilla ei oo mitään. Mutta jos nyt edes vähän voin auttaa, niin autan.

Roskia vai aarteita

Lauantaina järjestettiin Loimaalla Rompepäivät. Ja kyllä oli rompetta, monenlaista. Rompepäivät on tapahtuma, joka on niinkuin oikeastaan vain valtava ulkokirppari, sillä erotuksella että mitä rompepäiviltä ei saa, sitä ei ole olemassa.PicMonkey CollageTulihan sitä itsekin ostettua juttuja, parhausmies osti kauheat määrät Aku Ankkoja ja tytöille ostettiin yksi lautapeli odottelemaan sekä oma puutarhasetti johon kuului kaksi tuolia ja pöytä. Voivat siinä sitten patsastella kun kerran helteetkin alkaa :DPicMonkey Collage2Ja siis kun sanon että rompetorilta saa mitä vaan, niin en kyllä ees liiottele. Myynnissä oli kaikkea läpiruostuneesta fillarin rungonpuolikkasta asunto-osakkeeseen ja autoon.IMG_7344Ja kyllä joillekin ruosteinen kettinkikin kelpaa. Oli siellä kyllä kaikkea, etsin itse sellaista jotain kivaa vanhaa peltipurkkia kahvinsäilytykseen, mutta en kyllä löytänyt tällä kertaa sopivaa. Ja ihan oikeasti, 20€ vanhasta peltikiposta? Vähän liiottelua, vaikka olisikin itselle arvokas.

Mistähän se muuten johtuu että kirppareille on niin vaikea hinnoitella asioita. Toiset pistävät myyntiin käytetyn henkkiksen topin ja pyytävät siitä enemmän mitä ovat itse maksaneet. Toiset myyvät pokkana rikkinäistä kahvikuppia kympillä. Tietty ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Vai mitä? Mikä on älyttömin kirppishinnoittelu, jonka olette ikinä nähneet? Avaan pelin tyhjällä viinipullolla (tuote myynnissä Alkossa, että ei siis mikään arvokas tai erityinen puteli), 5€.

Paasto tekoelämästä

En ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät paastoa milloin mistäkin kommunikaatiovälineestä tai sosiaalisen median kanavasta. Enkä erityisesti ymmärrä, että miksi kyseistä paastoa pitää huutaa kovaan ääneen jokaisessa kommunikaatiovälineessä tai sosiaalisen median kanavassa. Blogitauko, Facebooktauko, mikälie tauko. Jos ei napeksi blogata, älä bloggaa. Helppo homma. Niin tärkeitä kun me ollaankin tietty, niin ei tässä nyt kukaan maatansa myy jos et bloggaa vaikka kahteen viikkoon. Jos Facebook ahdistaa, sulje se. Älä käytä.

Se mikä mua monesti ehkä eniten ärsyttääkin näissä jutuissa sitten on se, että nämä paastoilijat julistavat paastonsa jotakuinkin näin:

“Pistän nyt tämän sosiaalisen median kokonaan tauolle, pitää jättää aikaa oikealle elämälle. Sydän sydän, pus pus.”

thumb_IMG_6745_1024

Argh. Että siis se että on yhteydessä ystäviinsä kommunikaatiotilanteen välityksellä on sitä että ei ole oikeaa elämää. Ymmärrän kyllä itsekin täysin (ja mua ärsyttää kovasti) kun ihmiset tuijottavat puhelimiaan eivätkä katsele enää ympärilleen. Mutta ihan samanlaistan oikeaa elämää se on blogata, kuvata ja pistää kuvia Instagrammiin, jutella Skypellä Ameriikkaan tai vaikka höpötellä naapurissa asuvan tyypin kanssa Facebookin Messengerissä. Miten se on muka jotenkin epäelämää? Mielummin mä kyselen että mitä sinne Seattleen kuuluu kun katson yksin kotona telkkarin virityskuvaa tai maalinkuivumista.

Ihan vaan tätä ajattelin tänään. Sovitaanko ettei kukaan enää julista “blogitaukoa”, erityisestikään jos kyseinen tauko on alle kuukauden mittainen? Ei aina vaan huvita kirjoittaa, ja kun ei palkkatyökseen kirjoita niin ei mikään maailman mahti velvoita kirjoittamaan jos ei ole mitään mistä haluaa kirjoittaa.

Mekkouutisia

Perustin sunnuntaina tänne meille kotiin mekkotehtaan. Hain oikein hienot viskoosit kangaskaupasta ja aloin innolla tekemään mekkoa. No lopputuloshan näytti päältä lähinnä siltä että olen karannut jostain hoitolasta ja ainoa vaate oli jonkun uskonnollisen lahkon lahjoittama epämääräinen kolttu. Ymmärrätte varmaan että mekosta ei todellakaan ole kuvia. Sisuunnuin kuitenkin sillä kertakaikkiaan halusin uuden mekon. Kangaslaatikossa oli kuitenkin tarpeeksi iso kangas tarjolla, ja päätin ottaa sen käyttöön. Kankaasta oli tarkoitus tehdä tyttösille juttuja, mutta nyt kävi sitten näin.

IMG_6443

Ei tullut tytöille housuja, tuli mulle mekko! Jossa on busseja! Pakko tilata lisää myös Noshilta tuota kangasta, se on vaan niin mukavan tuntustakin.

19052015

Lisäksi olen käynyt oikeen Helsingissä asti. Ja viihdytin itseäni toki ottamalla kuvia omasta pärstästä maisemien sijaan. Paluumatkalla muistin miksi en ole junamatkailun erityisfani. Tai bussimatkailun. Ainakaan jos olen unohtanut kuulokkeet kotiin, enkä voi vaientaa ympäristöä. Mikään nimittäin ei syö naista niin paljon kuin se, että joku pässi mäyssyttää purkkaa tai ruokaa siinä ihan vieressä. Voi elämä että se on ärsyttävää. Se ruoka ei vaan maistu yhtään paremmalta, vaikka sen söisi suu kiinni. Ihmiset! Argh!

Suuri vaalipettymys

Minua niin jotenkin kovasti nauratti tässä vaalien tienoilla. Siis ei saisi, mutta nauratti silti. Ennen vaaleja Nata White Trash -blogista ilmoitti, että ei aio äänestää. Jutusta kohistiin aina Hesaria myöden ja 95% asiaan huomiota kiinnittäneistä oli kovasti sitä mieltä että kyllä on pakko kaikkien äänestää että jos et äänestä niin joku toinen äänestää sun puolesta ja äänestää väärin vielä!

Ennen vaaleja yhdestä sun toisesta blogista sai lukea siitä miten kaikkien pitää ja täytyy äänestää koska kansalaisvelvollisuushan se on (linkitettäviä juttuja olisi varmasti vielä kymmeniä lisää, mutta nämä muistin heittämällä). Mä kyllä kannatan äänestämistä, mutta tajuan jos ei halua ääntään yhdellekään puolueelle tällä hetkellä antaa. Että jos vaikka haluaa muutosta mutta ei ole tarpeeksi muutosintoista porukkaa jota äänestää. Tai mitä ikinä. Tai sanotaan että ymmärrän tietoisen äänestämättä jättämisen, mutta sellainen “oho en mää jaksa kävellä äänestyspaikalle”-äänestämättä jättäminen on vaan laiskaa. No takaisin asiaan.

Itsekin kävin vaaliuurnilla, annoin ääneni toisiksi parhaalle vaihtoehdolle. Miksen parhaalle? No koska sillä puolueella jota olisin halunnut äänestää, ei täällä vaalipiirissä ollut ehdokkaita. Että piti valita sitten toinen porukka. Harmi sinäänsä.

Sitten tuli vaalipäivä ja Keskusta meni ja voitti. Melkoisen odotetusti, koska opposition olisi nyt voinut ihan kuka tahansa veikata voittajaksi näissä vaaleissa edellisen neljän vuoden jälkeen. Mutta se mikä mua hämmentää ihan sikana, on se kauhea kauhistelu nyt sitten siitä kun Keskusta ja Perussuomalaiset veivät isot äänimäärät. Että kun ensin komennetaan äänestämään, ja sitten itketään kun no nyt ne äänesti mutta väärin. Krista Kososen kommentteja arvioidaan pitkin internettiä ja blogeissa pelätään että nyt sitten lähti kulttuurilta rahat. Koska joku meni ja äänestä PERSUJA. Eihän niitä nyt kukaan äänestä herran jumala. Nehän on kaikki nyt sitten ihan väärässä.

Että jos ensin potkitaan kaikki äänestämään, ei ehkä kannata yllättyä että jos ne kaikki eivät äänestäkään niinkun itse haluaisi.

 

Kauneuden kaksinaismoralismi

Huippumallit ja mallit ovat kauniita, pitkiä ja hoikkia. Se on niiden työ. Niinkun F1-kuskit ajaa lujaa, se on niiden työ. Ja jostain syystä nyt sitten naiset ovat saaneet päähänsä että se meinaa että kaikkien pitää olla kauniita, pitkiä ja hoikkia. Jos itse ei ole, niin on jotenkin huonompi. Ihan ensinnäkin naiset, pfft. Et ole yhtään huonompi, olet sitten pitkä, lyhyt, hoikka, yksikätinen, sinisilmäinen tai mitä ikinä. Saatat olla erinäköinen kuin huippumalli, mutta kyllä se siitä. Muakin harmittaa enää ehkä vaan joka toinen viikko etten oo 19-vuotias ja 195cm pitkä.

On hyvä että kaikenkokoiset ja kaikenmuotoiset naiset tuntevat itsensä kauniiksi. Ei kaikki naiset kuitenkaan ole huippumalleja. Eikä kaikki miehet oo F1-kuskeja. Se mikä mua ihan älyttömästi riepoo on se, että kaikesta pitää tehdä ihmeellistä vastakkainasettelua. Tässä ote päivän Iltalehdestä.Screen Shot 2015-04-10 at 20.56.16

Ja tässä oikeen video. Ihan oikeasti nyt. Jos kerran vituttaa että media tyrkyttää naiskauden ainoaksi kriteeriksi hoikkuutta, niin mitä ihmettä sitten on se että XL (ja ylöspäin) -kokoiset ulisevat että TÄLLAINEN ON OIKEA NAINEN. Kun jumalauta ne hoikat, pienikokoiset ja muut ovat ihan samalla tavalla naisia siinä missä XL, plussa- ja muun kokoiset naiset. Joo todellakin #imnoangel. Jos olisit, sulle maksettais ihan helvetisti rahaa ja esiintyisit biksuissa Victoria’s Secretin muotinäytöksessä.

Viimeksi kun tarkistin, sen että ootko nainen vai et, määritteli ihan muu asia kun kilomäärä. Tai tissien koko.

Voi jeesus oikeesti.