Monthly Archive: March 2014

Hyvää synttäriä mulle!

Koska täytin tänään kaikkiaan 35 vuotta, oli syytä juhlia tilannetta. Ikähän on mitä parhain, mummini sanoin:

“Sopiva ikä: tarpeeksi vanha tietääkseen mitä ei pidä tehdä ja tarpeeksi nuori tehdäkseen sen silti.”

Aloitin päivän sopivasti heräämällä ennen seiskaa. Koska en malttanut nukkua pidempään (hyvää lahjojen avausaikaa olisi mennyt ihan hukkaan!) siis. Yöpöydällä odotti kirja ja kortti, ja kirjaa lukiessa menikin pari tuntia. Sen jälkeen oikeen hurjastelin, ja pesin ainakin viisi koneellista pyykkiä. Ja söin karjalanpiirakoita aamupalaksi, aikamoinen meno vai mitä!

Iltapäivästä mulla oli varattuna parturointiaika, koska pitäähän se nyt edes yrittää näyttää nätiltä vaikka mahan tilalla onkin rantapallo ja eteenpäinmeno muistuttaa enemmän lonkkavikaista ankkaa kuin ihmistä. Hetken mielijohteesta (ja mulla oli ylimääräistä aikaa) poikkesin sisään Kuparitalon Vohvelikahvilaan.

Mitään tekosyytähän ei oikeasti pitäisi vohvelin syöntiin tarvita, mutta ainakin omat synttärit on erityisen pätevä syy sanoisin. Parturoinnin jälkeen jatkoin bilettämistä ja tulin kotiin siivoamaan vaatekaappia. Oon varmaan jotain tehnyt oikein kun kierrätykseen meneviä kamoja on jäljellä puoli säkkiä ja kaikki muu onkin ihan käyttökamaa (taisin joskus syksyllä siivota vaatekaapin edellisen kerran, hyvä minä että ennakoin). Juhlintahan ei tähän loppunut, sain vielä jätskiannoksen! Ihan parasta!

Sellainen päivä! Lisää näitä, miksei voi olla enemmän synttäreitä vuodessa (siis kun on kiva synttäripäivä, huonoja ei tarvisi tietty olla lainkaan)?

Talon parhaat posliinit (sis. Ikeaärsytystä)

Äiti kävi tutustumassa uuella talolla ja toi pikkusen tuliaisia. Pitäähän sitä nyt talossa posliinit olla:

Aamuespressoja vaan keittelemään sitten! Aika huikeeta että en oo onnistunut pienenä hajottamaan noita, oon kuulemma saanut ne lahjaksi (varmaankin jouluna). Muistan kyllä leikkineeni noilla, ja on tosta yhdestä kupista lohjennut pala irtikin. Näiden lisäksi sain muutamia vanhoja paperinukkeja, teki mieli alkaa heti tutkaileen niitä mutta piti maalata pöytää siinä niin en sitten kehdannut. Paperinukkeja! Ihan mahtavaa.

Tänään käytiin taas maalaamassa ja puuhaamassa talolla. Maalia seinään ja sitten porukoiden peräkärrin kanssa Ikeaan. Olisi ehkä voinut päätellä että kun jokaisesta tuhlatusta satasesta tienasi 10€ lahjakortin niin siellä oli paikalla muutama muukin tyyppi, mutta asialle nyt ei vaan voinut mitään. Sängyn runko, patjat ja työpöydät piti hakea peräkärrillä. Löytöpisteestä naarattiin mukaan myös hoitopöytä, joten sekin ongelma ratkesi aika kätevästi (hankkiako sellainen vai ei, eli hankittiin). Mutta voi kiesus! Mikä ihmeen tarve ihmisillä tulee siellä Ikeassa siihen keskellä käytävää lonnimiseen ja kulkuväylien tukkimiseen? Kun on siellä muitakin niin onko ihan pakko jättää se ostoskärry keskelle kulkuväylää (joka on kätevästi merkitty nuolilla ja harmaalla pohjavärillä) niin ettei siitä pääse muut ohi? Eikö sitä kärriä voi siirtää siihen reunaan jos haluaa itse käydä tutkimassa jotain purnukkaa siellä sivummalla? Ärärärär. Mutta pääasiat on nyt hankittu. Jee. Eikä tarvi enää käyttää viikonloppua Ikeaan. Jeejee. Meen sitten joskus viikolla ja tukin kaikki kulkuväylät, muahahahahaha.

ABCD ja muita aakkosia

A. Aamut. Ei sitten yhtään mun juttu. Tai on, jos saan pistä silmät kiinni ja nukkua vähän lisää. Nyt sitten jos joku tulee viisastelemaan että “tsihhhhiiiii, oota vaan ku lapset herättää sut aamulla” niin suutun.

B. Banaanijuge ja nakit, lyömätön yhdistelmä.

C. D. Olisi vintillä pari laatikollista näitä, en oo keksinyt haluanko säilöä vai mitä niille pitäisi edes tehdä.

E. En oikeesti keksi mitään tähän. Mutta katsokaa, nätti kuva:

F. Faarao. Yritettiin kerran jossain lautapelissä (en muista missä mutta siinä aina arvottiin kirjain ja sitten piti keksiä mahdollisimman monta esim. Fllä alkavaa tiettyä asiaa) sanoa että faarao on äffällä alkava ammatti, mutta ei mennyt läpi.

G. Garkki. Irtogarkki erityisesti.

H. Hapankorput. Voisin elää hapankorpuilla. Ehdottomasti parasta kun saa lasin kaakaota, hapankorppuja ja voi lukea samalla Daltonin veljeksistä ja Lucky Lukesta.

I. IRC. Kaverit tekstipohjaisina, miten ihanaa eikä yhtään turhia kuvia.

J. Jäätelö. Kaikki käy, mutta lakritsijätski on parasta.

K. Kakkubuffet. En mee enää toiste, tuli niin paha olo.

L. Luistimet. En malta oottaa että pääsen taas jäälle. Ehkä jo syksyllä?

M. Mökki. Vietän siellä ihan liian vähän aikaa ottaen huomioon kuinka rauhoittava paikka se on.

N. Naantali. Se paikka mikä vaan on koti.

O. Oma rauha. Tarviin tätä aika säännöllisesti, menee hermot jos yhtään ei saa olla yksin ja muut vaan meuhkaa.

P. Perhe. Aika kliseistä ja keski-ikäistä, mutta mulla on nyt se perhe mistä oikeasti haaveilin tosi pitkään. Toivottavasti perhekoko kasvaa sillä kahdella ilman ongelmia, ja että kaikki ylipäätään sujuu hyvin.

R. Rikosromaanit. Eli dekkarit. Voisin lukee ties kuinka monta. Agatha Christien opukset oon lukenut jokaisen vähintään kahdesti.

S. Speksi. Erityisesti NääsPEksi ja DIspeksi. Paljon hauskoja muistoja, toivottavasti monia uusiakin muistoja vielä näiden tyyppien kanssa saadaan kehiteltyä. Vaikka sitten risteilynkaatoristeilyllä.

T. Tiikerit. Tiesittekö, että jos tiikeriltä ajelee turkin niin ne raidat on sen nahassa?

U. Ukkonen on edelleen mun kammotuksen aiheeni numero yksi. Tai kaksi, käärmeet menee ehkä ykköseksi.

V. Vanukkaat. Arvatkaa tekeekö mieli Jacky-makupalaa nyt?

Å. Åbo. Erityisesti Turun murre, lähellä sydäntä. Huolimatta siitä että kaikki epäturkua puhuvat kokevat oikeudeksiin huomautella että puhutpa rumasti tai puhutpa väärin, niin on se vaan hieno murre.

Ä. Äiti. Mun äiti on huippu, sen äiti on huippu ja toivon että mustakin tulis huippu siinä hommassa.

Ö. Öhöhöh, nauran monesti kun kukaan ei kuule.

Päivän hyvä (itsekäs) työ

Parhaat hyvät työt muille on sellaisia, joissa tavallaan tekee muille hyvää ja oikeasti hyötyy itse tosi paljon. Tänään tapahtui seuraavaa. Menin muina pallomahoina Sokokselle. Sukkahousuostoksille. Kas näin.

Ensinnäkin kolusin koko sukkahousuosaston läpi jotta löytäisin pallomahasukkahousuja. Ja löysinkin vihdoin. Mutta sitten tuli pieni stoppi. Sukkahousut nimittäin sijaitsivat hyllyn alimmalla rivillä. Ja ei siinä mitään, kyllä mä alas pääsen. Sen jälkeen sitten taas voi miettiä näyttääkö koppakuoriaiselta joka ei pääse selältään ylös vai joutuuko kyykkimään kunnes joku ohikulkija nostaa ylös.

Se päivän hyvä työ? Pyysin kassalla että josko niitä voisi nostaa niitä pallomahasukkahousuja ylemmäs lattianrajasta, kun ei vaan pysty itse niitä ottamaan. Näennäisesti olin kaikkien asialla, oikeasti tää helpottaa mua tosi paljon, kun en jaksa kävellä H&Mlle asti ostaan sukkahousuja ja Sokos on lähempänä duunia.

Ärsyttävintä tänään (ja monena muunakin päivänä)

Ärsyttävin ihmistyyppi on sellainen, joka ei pysty syömään suu kiinni. Yleensä tällainen tyyppi istuu sun taaksesi leffassa, tai viereen bussissa. Jossain missä et vaan pääse pakoon ja joudut kuuntelemaan sitä maiskutusta ja mäissytystä kunnes päässä kuuluu PRII.

Miten se on muka niin vaikeaa syödä suu kiinni? Nyt kaikki mäissyttäjät, kertokaa. Miksi suu on pidettävä auki kun syö?

Kotona tehtyä

Hämmentävien pehmoelukoiden ja peittojen lisäksi oon saattanut puuhastella muutakin juttua lapsille (oon ehkä hieman etuajassa, mutta entäs sitten). Kun pitää istua töiden jälkeen sohvalla jalat ylhäällä niin ei tässä oikeen mitään joogatakaan voi. Raskausjooga ja raskauspilates on muuten sitten kaks tylsintä lajia joita oon ikinä kokeillut. Ihan oikeasti, ei hyvää päivää. Tuolilla istuminen ja ranteiden pyörittely ei ihan oo mun käsitys treenistä, vaikka ymmärrän tonkin liikkeen tarkoituksen. Silti.

Mutta takaisin asiaan, eli niihin ite-tein-eli-ette-voi-kun-kehua-asioihin. Tein ensinnäkin mekot/takit (riippuu ihan miten päin nuo pukee päälle, napit edessä niin menee sellaisesta ysäripitsitakista missä oli napit vaan ylhäällä):

Ja noiden lisäksi tein pipot. Koska pitää pennuilla olla pipot. Ja kun sanon pennut, tarkoitan pikkuapulaisia. Minions.

On tässä kyllä muutakin ehditty puuhailemaan, käytiin tänään taas vähän uudessa kodissa maalailemassa. Pohjamaalia piti läästiä seinille ja tapettia repiä, ja tämän lisäksi mää maalasin keittiön kaappien sisustoja. Koska piti sinne keittiöön saada vähän väriä, mutta ei liikoja.

Nyt pistettiin vaan sinistä ja vihreää. Ja mietin että jos alkaa tympiä noi värit mitkä tuli valittua, niin sitten vaan maalaa päälle tai pistää ovet takaisin kiinni. Vähän kyllä pohdin että jos lasten huoneesta jää maalia yli niin saatan ehkä maalata vielä jonkun muunkin kaapin sisustan. Ehkä. Jää nähtäväksi :)

Huomenna pääseekin sitten levittämään seinille maalia, jonka nimi on Purkka. Kyllä, se on vähän vaalean punaista. Toisen maalin nimi oli muistaakseni Nukkumatti tai Miete. Että mistä näistä nyt sitte tietää, ja kuka näitä keksii? Varmaan sama joka keksii huulipunasävyille nimet?

Suomalaiset ja ovifetissi

Suomalaiset tunnetusti kaipaavat paljon omaa tilaa. Henkilökohtaisen tilan raja menee noin parissa metrissä*, ja joskus voi olla järkevää pitää etäisyyttä vieläkin enemmän. Tämä tulee hyvin esille kun jonotetaan vaikka bussiin.

Vierekkäin ei voi seistä ja etäisyyttä toiseen on pidettävä noin 1-2 metriä (sanoo Suuri Suomalainen Etikettikirja, painos 2). Mutta annas olla kun suomalaiselle näytetään ovi. Hissin ovi, junan ovi, bussin ovi, mikä tahansa ovi mistä suomalainen haluaa mennä sisälle. Tilanne on suurinpiirtein tämä:

Nenän pitää jumalauta olla kiinni siinä ovessa ettei vaan jää vahingossa sitten menemättä ovesta sisälle. Ihan sama vaikka ensin olisi järkevää päästää ihmiset ulos (esim. hissi, juna, bussi). Se voi unohtua mitä piti tehdä jos ovi ei kolahda nokkaan kun se avataan!

*mahdolliset viittaukset tutkimuksiin ovat oikeasti hatusta heitettyjä lukuja, kun ei jaksanut googlata mitään tutkimuksia oikeesti

Kuinka karaista lapsi

Jotta omista lapsista ei kasvaisi pullamössösukupolvea, niin ne pitää jotenkin karaista. Keinoja on monia, mutta mun mielestä yksi parhaimmista on vaatetus. Enkä puhu nyt mistä tahansa vaatetuksesta, vaan niistä vaatteiden väreistä ja kuoseista. Meidät 70-luvun lapset karaistiin erinomaisesti. Sinapin keltaista, tumman ruskeaa, froteeta ja samettia. Karaistuminenhan tapahtuu siinä kohtaa kun lapsi joutuu kohtaamaan omat lapsuudenkuvansa. Sen lisäksi että vanhemmat näyttävät tyhmiltä (tää tapahtuu automaattisesti kunhan aikaa kuluu tarpeeksi), joutuu katsomaan itseään karmeissa releissä.

Kävin hakemassa kaksi äitiyspakkausta tänään postista, ja ilahduin kovasti että mukana on tuollaisten kivojen vihreiden ja turkoosien lisäksi myös oranssia ja ruskeaa! Miinusta siitä että ei ole sopivan 70-luvun henkistä yhdistelmää, mutta kyllä noillakin karaisee varmasti edes vähän. Sellaiset pastellisävyiset mylittleponyvaatteet kun eivät karaise kuin ehkä vanhempia. Ehkä.

Modernia sisustamista

Oon aina ihaillut sellaista yksinkertaista, metallinhohtoista ja modernia sisustusta. Tiiättehän? Sellaista, missä on vain valkoista, kromia ja loputtomasti auringonvaloa. Nyt mullakin on moderni sisustus, pienellä erähenkisellä twistillä! Unohtamatta rentoa, retroa otetta. Vai mitäs sanotte?

Olohuoneeseen haluttiin tilaa ja avaruutta. Sitä saatiin yksinkertaisilla mutta toimivilla retkituoleilla (McKinley). Ja retrouden mukanaan luontevasti tuo mun vanha nalleni, jonka äitirakas on säilönyt (bonuksena meillä on nyt myös pingviinisäkkituoli, joka ei vain näy kuvassa mutta voin taata että se on ihan superhieno).

Niin eli aloitettiin vähän remppaa tänään. Lastenhuoneesta lähti jo tapetit (kiitos remonttijumalat että tapetti lähti käsittämättömän nätisti ilman mitään erikoisia rapsutteluita ja kiroiluita) ja yläkerran kaikki huoneet on nyt suojamuovitettu ja vapautettu listoistaan. Seuraava osuus tästä pikkuprojektista on seinissä olevien reikien kittaaminen sekä pohjamaalaus. Vielä ainakin naurattaa.

Onneksi tämä projekti on vain ihan pienenpieni, mutta sitäkin kivampi tehdä talosta heti omanoloinen. Ja maalaamista määkin jaksan tehä, vaikka en ihan katonrajaan yletykään aina. Sitä varten on parhausihminen!

Kakkajutut naurattaa

Osa teistä saattaakin tietää miehestä, jonka nimi on Hugleikur Dagsson.  (Jonka nimen voi kuulemma lausua kun sanoo vain nopeasti että who let the dogs out. Ainakin mies itse on tuota mieltä siis. )Hugleikur on islantilainen taiteilija, joka parhaiten tunnetaan mustan huumorin ja satiirin värittämistä sarjakuvistaan. Nykyisellään hän myös harjoittaa huumoriaan stand upin muodossa, ja eilen pääsin nauramaan vedet silmissä huonoille jutuille. Tai ei edes huonoille, mutta sellaisille joista miettii että saako tälle edes nauraa ja sitten nauraa silti.

Ennen Hugleikuria lavalla nähtiin Ari Eldjárn, jota tituleerataan Islannin parhaaksi koomikoksi, ja voi pojat. Jutut olivat teräviä ja hauskoja, ja nauraminen aiheutti veden valumista silmistä sekä poskien kipeytymistä. Yotalolla oli myös myynnissä vähän oheistuotteita, ja olihan se pakko.

Nyt kelpaa aiheuttaa bussissa pahennusta kylillä. Ja voi samalla hihitellä noille sarjiksille.

En tiedä islantilaisten koomikkojen kiertueen lipputilanteesta sen tarkemmin, mutta jos satut asumaan Oulussa,  Jyväskylässä tai Helsingissä voi olla häviävän pieni mahdollisuus että lippuja on vielä jäljellä. Käykää siis ihmeessä tarkistamassa tilanne osoitteesta www.ookkonaanauranu.com. Maailmaan mahtuu aina naurua ja epäkorrekteja vitsejä!