Monthly Archive: November 2014

Vauvojen vaatekaapilla

Ajattelin joskus noin 9kk sitten että eikös ne vauvat pärjää ihan vaan perusvermeillä. Niinkun paita tai kaks per päivä ja sukkapöksyt ja sellasta. No ei ne oikeestaan kyllä pärjää. Pitää olla toppahaalaria ja vanuhaalaria ja lämpöpussia ties mitä. Ja sitten pitää olla mekkoja juhlapäiviin ja mekkoja normipäiviin ja sukkia ja tumppuja ja pipoja ja kypärämyssyjä ja töppösiä ja villasukkia ja takkeja ja huhhuh.

Sain vihdoin aikaan järjestellä vauvojen vaatekaapin uusiksi.  Sen sijaan että kaikki vauvojen vaatteet ovat iloisessa sotkussa parilla hyllyllä eikä mistään tiedä mikä on sopiva ja mikä ei, kehittelin vähän paremman vaatekiertosysteemin. Nyt meillä on olkkarissa kori, jossa on x määrä bodyjä, potkuhousuja ja housuja. Sitten baby-changing-stationilla on vaippojen lisäksi sukkapöksyt, sukat ja yöpuvut. Yläkerrassa on yhdellä hyllyllä käytössä olevat vaatteet (roudaan täältä kasan alakertaan kun olkkarin kori näyttää tyhjältä, ja pestyt viedään sitten yläkertaan vuorostaan). Hieno kiertosysteemi, koska heräsin siihen että meiltä vaan jää käyttämättä hauskat vermeet kun vauvat kasvaa niistä ulos. Niin ja yhdellä hyllyllä on sitten ne vaatteet jotka ovat vielä vähän liian isoja, mutta ehkä kohta sopivia. Yläkerran vaatekaapissa on myös oikein henkariosasto, jossa on kaikki mekot kivasti roikkumassa (että ne löytyisivät sitten ihan melkein etsimättä ja tulisivat käyttöön. Ja on näemmä tuollainen ylisöpö pieni farkkuliivikin.

Toisaalta, yleensä meidän tytöt on vaan tällaisissa asuissa. Ainakin helpompi joogata sukkahousuissa kuin mekossa, luulisin.

Kauheen äkkiä ne vauvat kasvaa. Nyyh.

Jotkut on blondimpia kun toiset

Tuossa joku vuosi pari sitten oli monessakin blogissa menossa projekti “oman hiusvärin kasvatus”. Silloin aattelin että eieiei, mää haluan olla blondi, mutta lopulta median paineet ja blogipaineet ja äääh-oon-ihan-purkkiblondiyäk-paineet saivat kasvattamaan oman värin. Mutta niin, mun väripä ei ole oikein hyvä. Mulla on tosi vaaleat kulmakarvat ja ilmeisesti hyvinkin tumma oma tukanväri. Näytän ihan kummitukselta jos en joka aamu värkkää kulmia tai värjää niitä tummiksi säännöllisesti. Ja noh, kun mää en muista enkä jaksa, ja sitten huhuilen tuolla pitkin kyliä ilman kulmakarvoja (melkein). Olishan se kiva tykätä oman värisistä hiuksista, mutta kun en vaan tykkää. Onneksi on keksitty kampaamot ja hiusvärit, ja otinkin eilen suunnan kohti Studio Loistoa Tampereella. On muuten erinomaisen kiva putiikki, silläpä tässä mainostan. Mutta ette varaa kaikkia Jarnon aikoja, että mäkin pääsen aina tarvittaessa sitten parturiin.

Kuvistakin huomaa miten noi kulmakarvat ei ees näy ensin ja sitten taas kuin ihmeen kaupalla ne ilmaantuvat esille. Taikuutta! Mutta niin. Onpas kiva taas olla blondi!

Moi internet!

Meinasin ensin hehkuttaa miten olin OIKEASSA ELÄMÄSSÄ enkä netissä yhtään tässä melkeen viikon, mutta tajusin että se olis ollut ihan huijausta. Koska kyllähän mää selasin Facebookkia ja Instaa ja luin uutisia ja lehtiä puhelimella. Tarkemmin sanottuna päästin blogielämän vähän hunningolle. Siitä tuli vähän sellanen että ensin jäi reissaamisen takia pari päivää lukematta blogeja. Sitten kirjauduin Lilyyn ja totesin että jaa no en mä jaksa nyt alkaa lukeen noita uusia juttuja, niitä on niin paljon. Sitten meni taas pari päivää. Lilyssä oli lisää juttuja ja Feedlyssä yli 60 lukematonta postausta. Sitten luovutin kokonaan, koska ei ollut aikaa. Sillä aikaa kun käyn lukemassa vielä parit jutut, niin voin kertoa että mun aika meni oikeastaan vaan vauvamaassa ja sukulaisten kanssa hengatessa. Kas näin:

Oltiin amman ja afin luona pari päivää, ja tein pikkuisen luisteluaiheisen reissun siitä Espooseen. Tytöt meni ihan pilalle, ja tuli kotiinpäästyä sanomista kun ei koko ajan päässyt syliin. Ei oo kaksosella helppoa ei.Kaikkea uutta sitä on tässä myös ehditty puuhaamaan. On testattu söpöysprinsessarusettia (hyvä oli), on opittu istumaan ihan omillaan (hyvin sujuu) ja on luettu Lidlin kuvastoa (toki mielummin sitä olis vissiin syöty, mutta hyvä rapina siitä lähti).

Tämän lisäksi on otettu joulukorttikuvia (teemalla “Pidä joulus!”), tungettu vauva ihan liian suureen tppahaalariin, istuttu lisää ja hirtetty nalle vauvan kaveriksi turvaistuimeen (mikä on oikeastaan aika epäreilua, sillä eihän tuolta hihoista saa käsiä esille että voisi leikkiä sillä nallella, että kiva kiitti vaan).

Mutta niin, nyt on otettu blogimaailma kiinni. Jos on jotain erityistä mistä on kohkattu viimeisen viikon sisällä, niin kertokaa mulle että oon niinku ajanhermoilla!

Ite tein, ei olis uskonut

Oon tässä tuskastunut useampaan otteeseen vaatteiden ostamisen vaikeuteen. Luovutin jossain kohtaa että olkoot, ostan vaatteita sitten kesän jälkeen seuraavan kerran. Mitään “älä osta mitään”-projektia tässä ei tosiaankaan ole taustalla, vaan enemmän sellainen “miksi ostaa vaatteita kun ne eivät sovi”-turhautuminen. Ehkä oon myös ihan liian kranttu, mutta mitään kivaa ei vaan niistä plussakaupoista löydy.

Ongelmaan on nyt kuitenkin löytynyt ratkaisu. Ostin joku aika sitten hienon pinkin ompeluskoneen Prismasta, jotta voisin tehdä vanhoista t-paidoista jotain kivaa. Ja teinkin sitten heti kassin ja pipon. Pipoon käytetty paita olikin äärimmäisen hieno, siinä luki I’m with Stubing. Paidat tehtiin eräälle Provinssirock reissulle, ja ei, kukaan ei saanut paitaa jossa olisi lukenut Stubing. Ja kassista tuli tällainen:

Tajusin sitten että niin mähän voisin yrittää ihan ite tehdä itselleni vaatteita, jotka sopii. Onneksi oon lievästi suurpiirteinen näissä omissa ompelusprojekteissani, niin ei kamalasti harmita jos mekon hiha ei täysin istu tai jotain muuta pientä on. Legendaarisimpiin tekeleisiin kuuluu iltapuku, jonka helma piti viimeistelyksi teipata jesarilla ja toinen mekko joka piti ommella päälle kun tuli kiire (tämän mekon helmaa ei teipattu, vaan käytettiin karusti nitojaa). Pääasia itsetehdyssä vaatteessa on että kangas on kiva, vaate sopii päälle ja vaatteen käyttäminen saa hyvälle tuulelle.

Kävin kirjastosta etsimässä sopivan mekon mallin, lähikangaskauppa Lempalassa ostamassa tarveaineet ja kävin hommaan. Rehellisyyden nimissä mun piti tehdä myös musta mekko, mutta kangas oli liian joustoisaa mekkohommiin. Taidan koittaa tehdä siitä luistelua varten hameen sitten kun ehdin ja jaksan.

Tästä mekosta tulee iloiselle tuulelle! Ja se on mukava päällä. Kangaskin hämää sopivasti että oma ongelmakohta maha ei niin kauheasti näy, tämä olisi kyllä pitänyt jo muistaa sen haalariepisodin jäljiltä. Seuraaviin kahteen mekkoon onkin jo kankaat hankittuna, pitäisi vaan päästä kankaanleikkuuhommiin :) Kangaspaloista riittää vielä tytöillekin, joten katsotaan mitäs saan niistä aikaan. Ehkä vähintään pipot.

Asioita, jotka ovat hanurista

1. Olla perheestä se viimeinen jonka lenssu kaataa. Ja kuitenkaan ei saa kaatua koska on pari superpirteää vauvaa jotka jo ehtivät parantua.

2. Harmaus. Tule jo lumi!

3. Tomaatit. Varma paikka kaikilla näillä viha-listoilla.

4. Postausmotivaatiokuoppa. Ei oo vaan mitään asiaa. Mun jutut ei tällä hetkellä kiinnosta ees mua, niin en jaksa uskoa että muitakaan kiinnostaa. Oon alkanut toivoa että  viimeistään joulukuussa pääsen täältä kuopasta. Kuopan syvyydestä kertoo että olin #teammomfien pikkujouluissa enkä saa kirjoitettua siitäkään. Ja kohta on vähän nolon myöhäistä.

5. Finrexin ei ole läheskään yhtä hyvää kuin kahvi.

Sinkkubanaanit

Lievästi sanottuna hieman hämmennyin tänään kaupassa. Siellä oli tarjolla sinkkubanaaneita. Mietin tovin että niin kyllä mä ne korit tajuan mutta eiks sinkkubanaanit oo jo vähän jotenkin… vihjailevaa? Kunnes sitten luin tarkemmin.

Pitkät piuhat näin torstaisin mulla.

Vuoden tarkkaavaisin äiti -palkinto menee…

Luultavasti mulle. Huomasin tuossa että Meuhkalla on kaksi alahammasta. Missähän välissä ne on tulleet? Muistaakseni viime viikolla ei ollut mitään hammasjuttuja, mutta voin olla väärässäkin. Ehkä tässä on se kun kuvittelin että kun vauvat tekee hampaita, ne huutaa ja möykkäröi. Täällä on lähinnä killitetty ja virnuiltu erityisesti öisin. Ja vähän nukuttu levottomasti. Niin me aateltiin että se on vaan vauvuus mikä vaivaa. Mutta se olikin pari hammasta. Seuraavia odotellessa!

 

Äiäsali ei oo enää mitää

Äiäsali, paras sali. Tähän asti. Nyt löytyi kaikkien äiäsalien mersu, ehkä jopa isoisä. Ja mikä parasta, ei tarvinnut kun kävellä raput alas.

Jos se yläkerran sali oli niinkun riisuttu kaikesta turhasta, niin alakerrassa olikin lähinnä sitten painotankoja, kiekkoja ja pari kahvakuulaa. Mitäpä muuta sitä voisi ihminen tarvita. Taidan jatkossa tehdä treenini tuolla alakerrassa, joskin se on aikalailla aina varattu. Tein sellaisessa “mitäs näillä kahvakuulilla pitikään tehdä”-hengessä pienen treenin, joka sisälsi lähinnä heilautuksia ja sellaisia. Reidet meni jumiin jo kesken sarjan, että taatusti on hauska nostella vauvoja täällä lattialta pari päivää. Mutta olipa kivvaa! Salilla käynti on tässä vähän jäänyt, mutta josko tuonne nyt saisi uutuuden viehätyksen nimissä roudattua itsensä edes kerran viikkoon. Siellä on niin hyvät tsemppikuvatkin:

En tiiä paremmin, mutta toi lienee kovakin jätkä :)

Ainiin, bonussektori. Oon onnistuneesti hajasijoittanut mun salikorttini johonkin(tm). Mutta ei se niin väliä, liikuntahallin vaksi tiesi mun nimen ja pääsin sitten ilman sitä korttiakin salille. Maalla on mukavata!

Oonko mää perhebloggaaja? Ajatuksia kategorisoinnista

Ei varmaan oo mennyt ohi tuo etusivun uudistus ja uuden Perhe-kategorian esittely (palautetta voi antaa vaikka täällä). Äkkiseltään arvioituna suurin osa perhebloggaajista on innoissaan, koska nyt on omat tagit niille perhejutuille. Ja niin, oonhan mäkin siellä Suositeltua sisältöä-leimani kanssa. Tuolla ihan alavasemmalla nääs.

Aluksi kun kuulin että tää kategoria tulee, olin aika innoissaan. Lähinnä siksi että aattelin että no nyt ne “katsokaa vauvani kakkasi” ja “katsokaa imetän”-jutut eivät tuki sitä ensimmäistä etusivun osiota, joka oikeastaan pitäisi olla pyhitetty mun mielestä “katsokaa mun hieno paita” tai “katsokaa tein smoothien ja treenasin”-jutuille. No jos nyt tägää vauvapostauksensa hyvinvointiin niin siellähän se yhä sitten on, mutta on niinkon oma lokero mihin suurinosa näistä tän alan jutuista menee. Which is great.

Mutta nyt sitten aloin pohtimaan että hetkinen, mut just lyötiin kategoriaan perhebloggaaja. Musta se, että mulla on perhe ei tee musta automaattisesti perhebloggaajaa. Jos mää satun kirjoittaan juttuja vauvoista tai perheestä, ei se vielä tee musta perhebloggaajaa. Siinä tapauksessa, että joku pitäisi asetta ohimolla ja pakottaisi kertomaan mikä on blogin kategoria (suhteellisen usein näin vois käydä, oon kattonut aika paljon Netflixistä poliisisarjoja ja harva se päivä asetta pidetään jonkun ohimolla), niin sanoisin että “yleinen whine, oma tylsä elämä (sis. joskus perhe, joskus käsityöt, joskus ruoka, joskus reissut) ja kiukun purkaminen“. Mutta onko se? Aattelinkin nyt kysyä, että mihin kategoriaan te jotka tätä luette niin tunkisitte mun blogin? Jos jotain, niin nään tän sellasena old school nettipäiväkirjana. Ootteko samaa mieltä?

Internetväsymys

Mulla on marraskuun kunniaksi iskenyt internetväsymys. Ei siellä oo mitään hauskaa eikä kiinnostavaa, paitsi Ylen Areenalla jotain dokkareita. Ei tee mieli lukea blogeja, saati kirjoittaa omaa. Mutta mikäs tässä, taidan keittää teetä ja pistää jonkun historiadekkarin taustamökäksi. Palataan taas kun internetväsymys menee ohi!