Monthly Archive: March 2015

Ihan uusi tukkaväri

Tän väristä tukkaa mulla ei ookaan vielä ollut. Tää on jotain sieltä epätoivoisesti nuoruuttaan tavoitteleva 30-vuotias meets tympääntynyt kotirouva, ja en oo ihan vielä onnistunut luomaan täysin omaa mielipidettäni tästä. Paitsi että onhan tää nyt hauskempi kun vanha reuhka. Ja väri ei oo kestoversio, eli haalistuu pois (paitsi tietty oon aika varma että haalistuu sillai tosi epätasaisesti ja näytän pinkiltä dalmatialaiselta). Näillä mennään!tukkajuttujaIhan kunnolla toi väri ei jumahtanut tukkaan, johtuen siitäkin että annoin sen vaikuttaa vaan 20 minsaa ja siihen että hiuksissa on niin pitkälti sellaista käsittelemätöntä tukkaa johon ei pure sitten mikään.

En ees viitsi kysyä kenen mielestä huti, koska joku kuitenkin on sitä mieltä. Kysyn vaan että eikö oo pinkki? :)

Juuri kun

Juuri kun pääsin eroon blondauskierteestä, alkaa taas oma tukkaväri tympiä. Että mitäs pistetään? Pinkkiä, ruskeeta, blondia (mitä mä just sanoin siitä kierteestä)? Ehkä enemmän kyse on siitä että meniskö kampaajalle värjättäväksi vai meniskö kaupan värihyllylle pelleilemään.

Miten tää on aina tällasta juupas-eipäs-en-värjää-eiku-jaappausta?

Milloin valmis on valmis, eli kitinää kotitöistä

Kotityöt, nuo loputtomat perheenjäseniä jatkuvasti ärsyttävät tehtävät. Toiset kinaavat niiden tasaisesta jaosta, kaikilla on joku kotityö mitä yksinkertaiset vihaa (mulla: pölyjenpyyhintä) ja opiskeluaikoina tenttiviikko oli synonyymi siivousviikolle. Kun on sentään joku joka voittaa kotityöt tylsyydessään.

Meillä menee kyllä melkein tasan kotityöt, tosin luonnollisesti tällä hetkellä tulee itse tehtyä niitä enemmän kun oon enemmän kotonakin. Mutta silti tulee säännöllisesti erimielisyyksiä. Tajusin yksi kaunis päivä tässä, että mistä se johtuu (kiitos ja kunnia tästä ystävälle joka tämän uuden näkökulman tarjosi). Kyse on samasta ilmiöstä joka tulee usein vastaan työmaailmassa.

Ei ole määritelty, koska projekti päättyy.

Ja kun ei ole määritelty koska projekti päättyy, projektin osapuolten mielestä homma ei toimi. Yleensä tietenkin se menee niinpäin että se joka maksaa kuvittelee saavansa vielä vaikka mitä, ja se joka laskuttaa on sitä mieltä että tässä on nyt tehty enemmänkin kun on ollut tarpeen.

Kotitöissä on vähän sama. Yksi helpoin esimerkki mun mielestä on keittiön siivous. Kun kokkaa, sotkuahan siitä tulee. Mun mielestä kokkaus on valmista, kun kokkauksen jäljet on siivottu pois. En itse asiassa ees tiiä, että mikä parhausihmisen mielipide tästä on (veikkaan että kokkaus on valmista kun on syöty), eikä me tästä nimenomaisesta asiasta kauheesti kinata, mutta tää tuli ekana mieleen. Ristiriitahan on siinä heti valmis kun toisen mielestä keittiössä on yhä sotku, eli kokkaajan pitäisi tehdä asialle jotain. Ja kokkaaja on sitä mieltä että ruoka on valmista, tuu syömään.

Pyykit on toinen esimerkki. Jos tehtävä on “hoida pyykit”. Niin tarkoittaako se sitä että hoitaa ne pyykkikoriin, koneeseen, narulle/kuivuriin, vaatekaappiin? Jos toisen mielestä riittää se pesukone ja toinen vie kaverinkin pyykit kaappiin asti, niin ilmiselvää on että jossain kohtaa asiasta tulee sanomista.

Itsehän en oo mikään täydellisyys näissä jutuissa, vessan siivousta vetkutin ihan liian pitkään, ja omat vaatteet sijaitsevat useimmiten hujan hajan kun vaatekaapissa tahi pyykkikorissa. Täytyy ehkä seuraavan kerran kun alkaa joku kotitöihin liittyvä asia kiristää miettiä asia niinpäin että onks se sovittu että kumpi tän tai ton asian hoitaa.

Mutta pyykkeihin liittyen, onko joku keksinyt hyvää tapaa järjestää makuuhuoneessa ne vaatteet, jotka eivät vielä mene pesuun mutta ei viitsi enää takaisin kaappiinkaan viikata?

 

Juoksun tuskaa

Olen valittanut useasti miten tylsää ja kamalaa juoksu on. Ja jostain syystä silti välillä tulee mentyä lenkille, ja joskus haaveilin jopa puolimaratonista (se touhu jäi sitten kun polvet eivät kestäneet). Ehkä siksi että se on tavallaan helppo ja halpa harrastus, ja juoksunvihaajankin on välillä pakko miettiä miten kivaa on olla pihalla.IMG_6239

 

Mutta nyt ehkä (jyrkkä ehkä) löysin avustajan viemään tuskaa pois lenkin tylsyydeltä. Latasin Runtales-nimisen applikaation ja löin sen päälle kun lähdin matkaan. Ensimmäisenä mulle kerrottiin että mun nimi on Leroy ja juoksen pölyisellä aavikolla (katupöly loi siis autenttista tunnelmaa) ja käskettiin pitää game pace. Pitkin matkaa tuli sitten erilaisia syitä joko spurtata (vaikka karkuun sheriffiä) tai hiljentää (sillan ylitys). Spurtit olivat aina haasteita, ja sain suoritettua 5/8 haastetta matkan aikana. Oli kyllä sen verran hauska sovellus, että taidan testata uudelleenkin. Sitä en tiiä vielä oonko aina aavikolla juokseva Leroy, mutta sama sen väliä.Screen Shot 2015-03-21 at 20.03.14Mulla on ollut tässä jostain marraskuusta asti melkoinen juoksulukko päällä. Kävin silloin juoksemassa kympin ja sitten jotenkin en oo vaan halunnut juosta. Ja oon ollut toki aivan varma että en ees pysty enää ja en jaksa yhtään ja sehän olisi tosi noloa se. Ihan niinkun muita kiinnostaisi (tai ne ees huomais) että kattokaa nyt toi ei jaksa. No kuitenkin, nyt rohkaistuin ihan lenkkipolulle illan pimetessä ja juoksin 3,5 kilsaa 28 minuuttiin. Ei mikään päätä huimaava vauhti, mutta ei nyt mikään ihan etanatahtikaan (mulle).Screen Shot 2015-03-21 at 20.00.51Screen Shot 2015-03-21 at 20.01.28Pakko sanoa että Runtalesin mainosslogan kyllä on ihan toimiva, se muokkautui mun juoksutahtini mukaan ja ei nillittänyt että olipa lyhyt ja hidas lenkki, voiko tuota ees juoksemiseksi sanoakaan kuule lortto. Ja mun tekis mieli jo vähän mennä uuestaan. Ei tänään, mutta ehkä maanantaina. Ehkä.

Kuvakaappaukset www.runtales.com

Boom!

Screen Shot 2015-03-19 at 08.34.17200km rikki! Seuraava tavoite olkoon sitten 400km kärryttelyä. Eilen löytyi ihan uusia hienoja lenkkireittejä vaunuille, ja mukava uimarantakin tuli vastaan. Täytyy seuraavalla kerralla kun sinne eksyy kaivaa ihan kamerakin esille, oli nätit maisemat. Mutta tässä on nyt selkeästi vihdoin ja viimein päästy kärryttelyn makuun, sekä minä että tytöt. Tyttöjä ei harmita enää vaunuissa jos sattuu heräämään kesken reissun, vaan killittelevät ja katselevat maisemia ihan rauhassa.

Screen Shot 2015-03-19 at 08.34.26Tässä kuussa voisi vielä siis kärrytellä sellaiset 100 kilsaa, mahtaako onnistua? :)

Mitä vauvoille kuuluu?

Tytöt ovat jo ohittaneet 9 kuukauden iän, joten voidaan ehkä vähän kertoa mitä heille kuuluu ja mitä täällä pohditaan.IMG_6101

… ollaan aloitettu ruokajooga. Harjoitukset näyttävät sujuvan hyvin.IMG_6097...peili on maailman kiinnostavin, se aiheuttaa aina riemunkiljaisuja ja läpikonttaamisyrityksiä.IMG_6156

…kaupassa on ekaa kertaa päästy testaamaan isojen tyyppien istuinta. Tai toinen pääsi, toinen mulkoilee kateellisena taustalta.IMG_5891...ruokajoogan lisäksi ollaan harjoiteltu vaakaa, jotta se sitten sujuisi hyvin kun mennään luistelukouluun joskus. Lisäksi on tutustuttu työkalupakkiin, että ehkä myös puutyökurssille sitten.IMG_5883…välillä halataan siskoa, välillä muksitaan sitä, välillä kontataan sen yli, välillä taas halataan.
IMG_6050...molemmat osaavat jo juoda itse, tosin aina ei vaan huvita.IMG_6071 IMG_6093..ulkoilua varten tapahtuva vaatteiden pukeminen alkaa olla melko hässäkkää kahden vempulan kanssa. Onneksi tyyppejä jaksaa vieläkin naurattaa kun toisella on kypärämyssy. Koskahan ne tajuaa että jos toisella on hassu pipo niin luultavasti itselläkin on?

Täällä osataan myös seistä tukea vasten, kurotella asioita pöydältä, kontata, nauraa, taputtaa, nukkua yli 2h päiväunia vaunuissa, syödä itse lautaselta (tai siis katsoa hämmentyneenä lautasta, heittää sen sisältö syöttöpöydälle ja syödä siitä) ja olla geneerisesti hassuja.

Ihan uusia (ja pari vanhaa) asiaa, jotka ottavat päähän

Joustavat farkut. Tai se oikeastaan, että kun sovitat housuja, ne istuvat täydellisesti. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen farkut ovat ihan muodottomat, rumat ja tippuvat päältä. Mutta minkäs teet, tavalliset ei mahdu päälle niin ei auta.

Ihmiset, jotka eivät väistä. En nyt tarkoita että olisin jotenkin maailman kuningas (jos paikka on auki niin toki sitten), mutta kun oon kaupassa ja työnnän toisella kädellä tuplavankkureita ja toisella vedän perässä ostoskoria, niin olisi ihan kiva jos joku jolla on vähän vähemmän koordinoitavaa voisi väistää ja antaa tietä. Sama koskee muuten jalkakäytäviä. Mää en pääse niillä mun vankkureilla ihan kauheen pieneen tilaan vaikka haluisin, että jos rouvat haluaa kävellä kolme rinnan niin kävelkää vaan, mutta mää en viitti ojaan asti väistää.

Ihmiset, jotka käyttävät kauppojen perheparkkipaikkoja suotta. Se että sulla on kotona 4 lasta joista yksikään ei oo mukana ei oikeuta perhepaikalle ajamiseen. Eikä se että et jaksa kävellä kauempaa. Nimim. en jaksa kantaa kahta ihan kauheen kaukaa.

Se kun haaveilet kävelylenkillä ranskalaisista ja nakeista noin tunnin, ja kotiin tullessa tajuat että no ei niitä ranskalaisia ole. Ja luulit että on. Ja kävit kaupassakin vielä matkalla ostamassa vissyä, joten olisit hyvin voinut ostaa myös ranuja. Mutta nyt ei ole ranuja ja nakkeja. Ruokana on tänään kauhea pettymys nakeilla.

Ei ollu ruuhkaa

Vietettiin tuossa neljä päivää laatuaikaa  Amman ja Afin luona Naantalissa. Sen lisäksi että on mahtava nähdä kaikkia sukulaisia, ei yhtään haittaa ottaa pientä lomaa vaipanvaihdosta :D Tämän lisäksi säät olivat aivan törkeän hienot, ja ekaa kertaa oli niin kevät että pystyi ottamaan ihan takinkin pois. IMG_6117IMG_6121IMG_6125Bongattiin että Kultarannassa olisi vähän tonttejakin myytävänä golfkentän vierellä. Harmi ettei oo irtorahaa taskussa 180.000 euron tonttiin. Tai sen ehkä pystyis mut sit pitäs asua jossain teltassa. Talonrakennusprojekti ei ole ihan ajankohtainen, mutta ehkä sitä joskus vois. Vähintään leikkimökin voisi rakentaa jos ei muuta :D

Kultarannan lisäksi käytiin kävelyllä myös keskustassa. Oli kyllä aivan mahtava ilta, aurinko oikein porotti ja tuuli pysyi aisoissa. Kesällä kyllä Naantalin rannassa on hieman enemmän väkeä ja jätskikioski on auki. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIMG_6146Siinä kun käveltiin niin päätettiin myös käydä Muumimaailmassa. En ymmärrä mistä ihmiset valittaa, sisälle ei maksanut mitään ja oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Paria japanilaista turistia lukuunottamatta ihan täysin hiljaista.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOli kiva reissu Naantaliin, vaikka tytöt nukkuivatkin tosi huonosti. Joku lenssu iski ja raasut ulisivat pari yötä yksin, yhdessä ja vuorotellen. Tai ehkä ne teki hampaita lisää. Tai sitten geneerinen vauvuus iski. Nyt alkaa näköjään tosin jo helpottaa, ja elämä on muutakin kuin ulinaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kenelle bloggari kirjoittaa?

Valtaosa bloggaajista sanoo aina kysyttäessä että kelle kirjoitat: “Itselleni kirjoitan.” Pohdin tätä yksi päivä kun Kristaliinan Puutalobaby-blogin kommenttiosiossa kyseltiin että haluaako bloggaaja rakentavaa kritiikkiä ja kommentteja vaiko mitäkö haluaa. Kristan vastauksen voitte käydä lukemassa kommenttiosiosta (siellä on myös muutakin tauhkaa, mutta tämä aihealue kiinnosti itseä eniten).

Tavallaanhan tää blogi on sellanen julkinen nettipäiväkirja. Mutta toisaalta, on kiva saada kommentteja. Ja jos haluaa kommentteja, niin silloinhan jo kirjoittaa muille, eikä itselleen. Monet pyytävät ja kyselevät että no mitäs postauksia te lukijat haluaisitte että kirjoitan, mitkä aiheet kiinnostavat. Jos bloggaajan tavoitteena (tai hän on jo) palkollisena jossain kirjoittamassa, lukijamäärät ja lukijat itsessään ovat jo paljon tärkeämmässä roolissa kuin vaikka mulle täällä omassa bloginurkassani. Jos kerran on tärkeää saada lukijamäärät kasvamaan tai pysymään samoina, silloinhan on osittain tärkeää myös pitää nämä lukijat tyytyväisinä. Ja jos nyt loogisesti ajatellaan, mitä isommaksi blogi kasvaa, sitä paremmin bloggaajalla menee. Jolloin tietenkin bloggaajan kannattaa toimia siten että kerää mahdollisimman monta uutta lukijaa menettämättä vanhoja. Toiset tekevät erilaisia “katsokaas mitä ostin, eiku en kerrokaan vielä, kerron huomenna”-postauksia, ja saavat lukijat tulemaan blogiin uudestaan. Toiset järjestävät erilaisia kilpailuja, toiset valitsevat mainokset siten että ne sopivat lukijoille. Mutta pohjalla on kuitenkin se että kyllä se bloggaaja haluaa miellyttää lukijaa.

Jos bloggaaja haluaa vuorovaikutusta lukijoidensa kanssa, hän yleensä vastailee kommentteihin. Jos kommentteja tulee satasataviissataa päivässä, vastaaminen voi hieman kestää, mutta eräskin suuren lukijamäärän omaava muotibloggari Suomesta vastaa kyllä kaikkiin kommentteihin (joskus myöhemmin kun aiemmin, mutta vastaa silti). On lukijana aika turhauttavaa kirjoittaa bloggarille kommentti tai pari, saamatta mitään vastareaktiota. Vähän kun tyhjille seinille huutelis. Se syö aika nopeasti kommentoinnin ilon, jos siihen omaan kommenttiin ei saa mitään vastausta.

Kun bloggari nousee blogimaailman portailla, blogit yleensä muuttuvat henkilökohtaisista vähän geneerisemmiksi. Toisille alkaa realisoitua että “noin moni tietää mun elämästä näin paljon” ja toisaalta menestyneet blogit saavat myös niitä yhteistyöjuttuja, joista sitte kirjoittavat. Ja ne taas puolestaa aiheuttavat vähän narinaa että miksi sää vaan mainostat, kirjoita niitä juttuja kun ennenkin mistä mä tykkäsin. Jolloin vedetään se bloggaajan-ei-tarvitse-miellyttää-lukijoitaan-kortti esille. No ei tarvi jos ei halua, mutta onhan se vähän tyhmää olla miellyttämättä. Kaikkia ei voi miellyttää ja jokainen blogi muuttuu ajan mittaan joka tapauksessa, joten tietyt lukijakatoamiset on vaan hyväksyttävä. Niinkun vaikka se että joku alkoi lukemaan mun blogia koska sinkkuwhine oli hauskaa, niin ei se sama tyyppi ehkä jaksa lukea näitä nykyisiä juttuja, vaan lukee jotain toista sinkkuwhineblogia.

Ja lopuksi vielä palautteesta. Kun kirjoittaa julkista blogia johon on vapaa kommenttimahdollisuus, sitoutuu ottamaan palautetta vastaan. Palautteen voi halutessaan kuitata sanoilla “kiitos palautteesta, hyvää päivän jatkoa” tai vaikka “olipa hyvä idea, sain heti postausajatuksen” tai “kiitos mutta tuo aihe ei kuulu tähän blogiin”. Blogin lukijat ovat blogin käyttäjiä, ja käyttäjiltä saa joskus todella hyviä kehitysideoita. Tietysti maailmaan mahtuu niitä “sä oot tyhmä”-kommentoijia, mutta bloggari voi vaikka vaan joutessaan julkaista tai siirtää suoraa roskakoriin tuollaiset asiattomuudet. Mutta joka tapauksessa, mun mielestä lukijalla on täysi oikeus antaa palautetta bloggarille niin halutessaan. Bloggaajan pitää silloin myös ottaa  palaute vastaan.

Se että toimiiko sitten niinkun palautteessa haluttiin, on eri juttu.