Monthly Archive: June 2015

270kg

Kyseessä ei ole päivän paino, vaan ykkösmaksimeiden yhteistulos. Yllätin kyllä itsenikin, sillä en vielä tossa keväällä kun aloitin tämän voimaharjoitteluni osannut kyllä odottaa että sekä kyykky että mave menisivät kolminumeroisille luvuille.IMG_6188_1024

 

(Vanha kuva, ei täällä sentään noin kylmä ollut tänään)

Kyykky on mulle jotenkin luontaisesti helppo tehdä, ja siinä menikin isoimmat painot. 110kg (kuten saatoin hehkuttaa jo aiemminkin, mutta ihan sama, hehkutan taas). Luistelijan reisillä ja voimilla hämmentävästi mulla on siis kyykkymaksimi parempi kun mave, vissiin yleensä se on toisinpäin.WP_20150503_006(Kuva hämää, oikeasti testailin tänään mavettamista ilman kenkiä. Seuraavaksi ehkä hankintalistalle painonnostokengät. Täytyyköhän ne pitää jalassa kun syö karkkia tai sipsiä tai kaikkea lihottavaa?)

Seuraavana treeniohjelmassa onkin sitten projektina mavetuloksen parantaminen. Tai ensin ehkä mavetekniikan parantaminen. Ja penkissä olisi kiva saada vakiinnutettua se 60kg, notta ensi kerralla menisi vaikka 65kg sitten!

Kyllä on kivaa tää salitouhu taas, ei voi muuta sanoa!

Lomanaloituskuulumisia

Loma, se on nyt täällä! Kuusi viikkoa leppoisaa menoa, eikä kiirettä mihinkään (paitsi ehkä uutuusjätskihyllylle). Lomalle siirtymisen tein jo perjantaina (suosittelen kaikille, viimeinen työviikko menee ennätysnopeasti kun on vain neljä päivää aekoo jou), ja jo lauantaina suunnistettiin kaverin pihalle vähän pihatalkoilemaan. Tai no parhausmies pihatalkoili, itsehän seurasin sivusta kun kaksi täystuhoa söivät asfalttia ja yrittivät karata milloin mihinkin suuntaan.IMG_6917Tehottomuudesta huolimatta me epätalkoilijatkin saatiin palkaksi ruokaa, ja oli oikein hauska päivä. Kävin vähän ojentelemassa koipia kävelylenkillä ja bongailin hienoja ruusupuskia. Tekisi kovasti mieli tuunata tuo meidän minipiha hengailukuntoon, ja olenkin joutoaikoina selaillut pinterestiä ahkerasti. Mutta nää olis vaikka tosi hienoja tuossa jossain pihan reunamilla.IMG_6916Toinen mitä haluaisin, olisi sellainen kaariportti terassin päähän, ja siihen sitten joku ruusuköynnös tai viiniköynnös kasvamaan. Meidän pihahan on suht tien vieressä, ja haluaisin siitä kesälle aina sellaisen suojaisen keitaan, johon ohikulkijat eivät voi noin vaan tuijottaa. Puutarhapohdintojen lisäksi tässä on juhlittu toista hääpäivää. Ja juhlittiinkin sitä sitten heti aamusta siten, että mä lähdin tiitin kanssa salille tekemään ykkösmaksimeita. IMG_6919Ja niitähän sitten tuli! Kyykystä aloitettiin, ja aloitin ehkä vähän turhan alhaalta (70kg). Maailman ehkä toisiksi rumin (oon aika varma, että jossain joku on kyykännyt rumemminkin) kyykky tuotti kuitenkin ykkösmaksimiksi 110kg. Oon ihan kohtuuttoman ylpeä tuosta. Penkistä meni 60kg, ja tiiti väitti että olisi voinut mennä enemmänkin. Mutta mennään nyt noilla, hyvä fiilis jäi. Mavea en vaan enää jaksanut tehdä, mutta otetaan se sitten toisella kertaa.IMG_6925Käytiin me parhausihmisen ja tyttöjen kanssa oikein kaupungilla syömässäkin, tällaisia päiviä kun vain olisi monta lisää! Aurinkoa, rakkautta, perhe, ystävät. Ja kunnon kohennus kyykkymaksimeissa! :D

Juhannus juhlista jaloin

Ihan kaikki eivät meidän juhannusjuhlista omin jaloin lähteneet (eräät nimeltämainitsemattomat pikkutyypit eivät suostu millään vielä kävelemään, vaikka olisi kovin kätevää saada jo kauppakassien kantoon apua, hävytöntä eikö?), mutta suurin osa sentään. Juhannuksena on kyllä tapana ollut hakeutua kaveripiirin kanssa johonkin kemuttamaan, mutta tänä vuonna hajaannuttiin vielä perheenkin kanssa kahteen paikkaan. Mun ja tyttöjen A-luokan juhannusta juhlittiin tietenkin Naantalissa. IMG_6834

Alun pienen sateisen hetken jälkeen meno parankin huomattavasti, yltyi ihan villiksi etten sanoisi.IMG_6841Keinuhirmut pääsivät keinumaan ja menohan lähti juhannusbileissä ihan lapasesta. Tilanne rauhoittui yllättäen melkein itsestään, kun matkasänky pistettiin kasaan.IMG_6845Riekkopetterit repivät kyllä huumoria pienistä asioista. Vaikka sohvalla pomppimisesta, keinuhevosella keinumisesta ja matkasängyssä kikattamisesta. Olin itse niin uupunut kaikesta riehumisen katsomisesta että skippasin pressan juhannuskokon ja menin koisimaan ennen yhtätoista. Haluaisin huomauttaa että puoli yksitoista on nykyään mun puoli kaksi. Eli kauheen myöhään.IMG_6847Lauantaina otettiin suunta kohti mökkiä. Pientä mökkitouhujaa välillä vähän jännitti, mutta suurimman osan aikaan tyypit vipelsivät aika huoletta pitkin ja poikin. Erityistä innostusta aiheuttivat pikkukivet. Suutuntuma oli ilmeisen muikea. Ainakin suuremmalla innolla niitä kiviä katseltiin kun vaikka iltapuuroa.IMG_6859IMG_6863Veneiden katselu oli myös jännää kuin mikä. Ja kaikki puut ja oksat ja kaikki. Mahtavaa kyllä katsoa miten tyypit innostuvat geneerisesti ihan kaikesta. Itekin olin vähän samoilla innostuksen aalloilla. Kirkontornin kokoinen pehmis! Miten mahtavaa! Kiireinen jätskinsyöjä joutui jo vähän tuhoamaan saalista, mutta tuo on silti kyllä huippupehmispaikka tuo Naantalin rannan pehmiskioski.IMG_6870

IMG_6866IMG_6867Jätskinhakureissulla kävin kallioiden lisäksi myös metsässä ja Muumikaupassa. Pitihän se nyt aloittaa tytöille muumien keräily, molemmat saivat oman Niiskuneidin. Hauska kyllä, toista kiinnostaa pehmoeläimet ja otukset ihan kamalasti ja halailun määrä on valtava. Toinen vaan tutkiskelee kirjoja ja näppiksiä ja kaikkea, ja kun on tutkittu niin siirrytään seuraavaan. Hauskoja eroja :)

Ainiin, reissun ehkä paras seuraus oli kyllä se että tytöt ovat hyytyneet iltakasilta sen iltakympin sijaan. Ehtii tällai bloggaamaankin vielä ihmisten aikaan!

Tavoittamattomuuden sietämätön keveys

Mulla on superärsyttävä tapa, joka on kyllä myös toisaalta todella toiset huomioiva tapa. Nimittäin sellainen, että päivisin töissä otan puhelimesta äänet pois, jotta puhelin ei ulise työpöydällä kun mää oon vaikka lounaalla ja unohtanut puhelimen toimistolle. Se mikä tästä taas tekee ärsyttävän tavan (toisten mielestä) on se, että unohdan monesti palauttaa äänet puhelimeen kun lähden kotia kohti. Mikä taas meinaa että mun puhelinraukka saa ihan yksin huutaa laukunpohjalla äänetöntä huutoaan ja kilkattaa hiljaa minkä haluaa, mä en huomaa.

Mutta tiiättekö mitä? Se on ihan todella vapauttavaa. Harvoin millään asialla on niin kiire että jos nyt en juuri sillä hetkellä huomaa että puhelin soi että siitä mitään haittaa olisi. Paitsi nyt jos on joku hätä, mutta aika harvoin niitä on. Musta on oikeasti aika kivaa olla suhteellisen vapaa puhelimesta. En jaksa lukea meilejä kun lähden töistä, en jaksa työmatkaa pidempää lueskella uutisia, luen ne vasta sitten illalla kun kaivan puhelimen taas jostain jontkasta lataukseen ja oon että oho olit soittanu.

IMG_1557

Yritän tällä nyt lähinnä sanoa että anteeksi rakkaat ystävät ja tutut kun en vastaile puhelimeen aina, tai viestiin. Mä kyllä soittelen ja viestittelen takaisin, kyse on vaan siitä että se puhelin vaan unohtuu sinne laukkuun monesti.

Niin ja hyvää juhannusta! Olkoon se vähälumisempi kuin tammikuu!

IMG_1043_1024

 

Paasto tekoelämästä

En ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät paastoa milloin mistäkin kommunikaatiovälineestä tai sosiaalisen median kanavasta. Enkä erityisesti ymmärrä, että miksi kyseistä paastoa pitää huutaa kovaan ääneen jokaisessa kommunikaatiovälineessä tai sosiaalisen median kanavassa. Blogitauko, Facebooktauko, mikälie tauko. Jos ei napeksi blogata, älä bloggaa. Helppo homma. Niin tärkeitä kun me ollaankin tietty, niin ei tässä nyt kukaan maatansa myy jos et bloggaa vaikka kahteen viikkoon. Jos Facebook ahdistaa, sulje se. Älä käytä.

Se mikä mua monesti ehkä eniten ärsyttääkin näissä jutuissa sitten on se, että nämä paastoilijat julistavat paastonsa jotakuinkin näin:

“Pistän nyt tämän sosiaalisen median kokonaan tauolle, pitää jättää aikaa oikealle elämälle. Sydän sydän, pus pus.”

thumb_IMG_6745_1024

Argh. Että siis se että on yhteydessä ystäviinsä kommunikaatiotilanteen välityksellä on sitä että ei ole oikeaa elämää. Ymmärrän kyllä itsekin täysin (ja mua ärsyttää kovasti) kun ihmiset tuijottavat puhelimiaan eivätkä katsele enää ympärilleen. Mutta ihan samanlaistan oikeaa elämää se on blogata, kuvata ja pistää kuvia Instagrammiin, jutella Skypellä Ameriikkaan tai vaikka höpötellä naapurissa asuvan tyypin kanssa Facebookin Messengerissä. Miten se on muka jotenkin epäelämää? Mielummin mä kyselen että mitä sinne Seattleen kuuluu kun katson yksin kotona telkkarin virityskuvaa tai maalinkuivumista.

Ihan vaan tätä ajattelin tänään. Sovitaanko ettei kukaan enää julista “blogitaukoa”, erityisestikään jos kyseinen tauko on alle kuukauden mittainen? Ei aina vaan huvita kirjoittaa, ja kun ei palkkatyökseen kirjoita niin ei mikään maailman mahti velvoita kirjoittamaan jos ei ole mitään mistä haluaa kirjoittaa.

Filtterit, parasta mitä nykyaika tarjoaa

Ah. Sitä kun on jo yli 30-vuoden kunniakkaassa iässä, niin sitä ei näytä ihan niin siloposkiselta kun vaikka vuonna 1995. Tai 2001. Silloisilta ajoilta ei paljon kuvia omasta naamasta ole, kun en erityisesti halunnut olla kameran edellä, kaikilla oli filmikamerat, filmiä ei tuhlattu ja selfiet eivät olleet muodissa. Vuoden 1995 Sanumaria luultavasti pitäisi tämän päivän minua aivan pähkähulluna kun sohin ilmaan gesmillä (katsokaas kun ennen oli NMT-puhelimet ja GSM-puhelimet, niin jälkimmäinen oli luontevasti gesmi) ja ensinnäkin otan sillä kuvia. Saati että otan kuvia omasta pärstästä. Ja jaan ne nettiin. Blogin se tyyppi tajuaisi, mutta ei noita selfieitä.

Mutta takaisin niihin filttereihin. Niillä saa kyllä ihmeitä aikaan, ai että! Mua ei yhtään sureta myöntää että joka ikinen kuva jonka omasta naamastani nettiin pistän on jollain tavalla tuunattu. Joko on otettu 200 otosta joista yksi kelpaa, tai sitten on liito-oravan rohkeudella käytetty filtteriä toisen päälle. Pointtihan on kuitenkin pistää julki omasta mielestä kiva kuva. Niinkun vaikka tää:11391760_10153063770128043_7200568164040082123_nAlkuperäisessä ei oo mitään vikaa, mutta tykkään vaan tuosta enemmän. Ihan vaan siksi että toi filtteri tuo tohon sellaisen oman tunnelmansa. Ja silmäpussit ja rypyt katoo piiloon, se ei tietenkään haittaa.IMG_6753Jotenkin mulle tulee aina ihmetyksenä kun blogeissa alkaa kiertää näitä “tässä mun todellinen naama, oon real”-kamppanjoita. Ite en tasan osallistu, mää näytän kivammalta kun näyttää vähän filtteriä. Pitäs jostain ostaa sellanen filtterikalvo jonka vois virittää vaikka lippalakin lippaan niin olis sellanen oikeen elämän filtteri. Kun ei sitä voi kanssaihmisiä pienessä tuiterissakaan pyytää olemaan jatkuvasti :D Toinen mitä niissä kamppiksissa en vaan tajua on että mitä niitten on tarkoitus tehdä? Tarkoitus näyttää että hei kato oo sääki ilman meikkiä? Tarkoitus näyttää että oikeessa elämässä ihmiset ei näytä samalta kun muotilehdissä tai netissä? Mä en mitenkään haluu kieltää noita kamppanjoita, ja jos ne jotakuta auttaa niin hyvähän se on. Mutta en vaan keksi mitä iloa niistä on. Se että joku on ilman meikkiä ja ottaa siitä kuvan ei erityisesti saa mua tuntemaan itseäni mitenkään paremmaksi.

Ehkä juuri sen takia nää erilaiset “tässä minä olen”-kampanjat ei mulle resonoi lainkaan, kun mä en oleta että maailmassa olisi yhtään kuvaa julkaistu, jossa mallia/kohdetta ei pyrittäisi tavalla tai toisella saada näyttämään paremmalta (ja jätetään nyt se pahin photarointi tästä keskustelusta pois). Mainoskuvat ja muut ovat oikeastaan samanlaisia kun jos joku piirtäisi ne sarjakuvina, sen verran epätodellisia ne ovat. Huikaisevan kauniita, mutta en silti koe että mun pitäs näyttää siltä miltä joku Heidi Klum. Ihan vaan kun käy kunnallisessa uimahallissa tai vaikka kylpylässä tai salilla suihkussa tai uimarannalla niin kyllä ne mediapaineet katoo. Sitä vaan on kiva näyttää parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään. Filttereillä. Mä oikeesti haluan IRL filtterit. Heti.

Aikuinenkin voi oppia

Ihan vaan halusin joka ikisellä forumilla kehua, että katsokaa kun oon oppinut uuden luisteluliikkeen. Tai oikeastaan opin sen tammikuussa koska oli pakko. Mutta oli motivaatio mikä tahansa (tässä tapauksessa se että muutenkin oli vähän epämukavuusalueen puolella ylipäätään vetää luistelumekkoa niskaan kisameiningissä, niin olisi ollut vielä epämukavampaa feilata tempussa).

Ei tuo nyt kovin vaikealta näytä, mutta mulle se kyllä on ollut jotenkin ihan mahdoton aina tehdä. Ei aukee lonkat, ei taivu jalat, ei pysty. No mutta pystyinpäs. Siitäs sain! Miksi en pystyisi, oon oppinut joskus ylipäätään luistelemaan ja lukemaankin, niin kai sitä nyt yhen tempun oppii jos oikein haluaa!

Aikuisena harrastaminen on ihan yhtä antoisaa kuin nuorempana. Ilo vaan ehkä tulee pienemmäistä onnistumishommista kuin silloin kun lajia harrasti ihan tosissaan.

Synttärihommia ammalassa

Koska mulla on iso suku, on helpompaa järjestää juhlat suvun lähellä kun roudauttaa koko suku omalle kämpälle. Joten viikonloppuna järjestettiin kekkeruussit ammalassa. Tytöt olivat taas ihan silmät pyöreinä että a) keitä nää kaikki olikaan b) saadaanko me taas lahjoa ja c) saako tämänkin paperin repiä. Ensimmäisenä juhlimaan saapuivat mun mummi ja vaari. Eli tyttöjen mummi ja vaari myöskin, isovanhemmatkin joutuivat keksimään uudet tittelit itselleen koska mummi ja vaari oli jo varattu :) Mummi oli tehnyt aivan mahtavat lahjat! IMG_6687IMG_6688Kruunut! Kuinka hienot! Ollaan koitettu pari kertaa pistää tytöille päähän söpöysrusettipannat, mutta ne ovat tupanneet irrota päästä alta kahden sekunnin. Nää kruunut oli selvästi saajilleen mieluiset, koska niitä ei edes yritetty repiä pois päästä. Ainoa missä kruunut sai vähän kyytiä oli sohvamelskaaminen ja pieni painimatsi.IMG_6683Synttärijuhlat olivat huiput, paikalla oli paljon tätejä ja setiä ja enoja ja pikkuserkkuja ja äidin serkkuja ja vaikka ketä. Juhlahumu päättyi vielä huippuhetkeen, eli kylpyyn. En malta ottaa lämpimämpiä kelejä ja polskinta-allasta pihalla, noi tyypithän menee ihan pähkinöiksi sellasessa.

sammakotJa lahjojakin tuli yllinkyllin! Kaikista ei ole kuvaa, eikä oikeastaan edes juhlasta ole enempää kuvia (koska oli tärkeämpää hengailla ja syödä kakkua), mutta otin kuvan kirjoista joita tytöt saivat. Kirjat ovat iso hitti, niitä jaksetaan lukea hyvinkin perinpohjaisesti. Ihan siihen asti että jokainen sivu on irti. Kuvasta puuttuu vielä halikirja, koska se oli luettavana kuvanottohetkellä.thumb_IMG_6750_1024Kakkiaiskirjassa ja Piipaakirjassa on nappeja, joista saa painamalla metakkaa. Tytöt oppivat jo nopeasti että miten sitä metakkaa saa aikaan. Tässä alkaa itsekin jo tunnistaa että mitä moottoripyörä sanoo.

 

Kotieläintilalla kylässä

IMG_6671

Perjantaina tehtiin vierailu ensin Loimaalle ihastelemaan kavereitten punaista kotitaloa. Talo on niin idyllisellä paikalla peltojen keskellä että ihan sylettää ja kaiken huippuna keittönikkunasta voi peltomaiseman lisäksi katsella kukkivaa omenapuuta. Ärsyttävän ihana kesäidylli, voisin itekin muuttaa. Paitsi olisi pitkä matka töihin. Ja en jaksais ajella. Mut voisin silti muuttaa. Naapuri olis myynnissä, pitäskö?

No kuitenkin, hengailtiin ensin pihalla, ja tytöt testasivat jo uima-allasta. Hyvällä tuurilla saadaan kutsu hengailemaan toistekin ja päästään testaamaan allasta todenteolla! Kakkukahvien jälkeen hypättiin autoihin ja otettiin matka kohti Kanniston kotieläintilaa.

IMG_6648Kanniston tila kertoo itsestään näin:

Kanniston Kotieläintila on aito vanha maatila, jossa eletään perinteen mukaan nykyajassa kestävää kehitystä toteuttaen. Luonnonmukaisella tilalla on kaksisataa eläintä. Ruokailu- ja majoitustiloja mukavuuksineen on jopa sadalle hengelle. Eläinlajit edustavat alkuperäisiä kotimaisia rotuja, ja joukossa elelee sopuisasti erikoisempia lajeja kuten ylämaankarjaa, aaseja ja poroja.Meille muutti äskettäin hauskannäköinen seepra-aasi lempinimeltään Sepa. 

Monenrotuisia hevosia ja poneja löytyy ratsastukseen ja kärryajeluun. Hauskoja alpakoita ovat Jeppe, Osku ja Kerttu, katso kuvalinkistä. Lehmät, lampaat, vuohet ja possut asustavat vapaina aitauksissaan, ankat ja hanhet tepastelevat lintulammellaan. Tilalla on useita lintulajeja ja suuri kanitarha, jonka pehmoisia asukkaita varsinkin lapsivieraat hoitavat mielellään. 

IMG_6673IMG_6674Oli kyllä kiva visiitti. Varmasti poiketaan vielä toistekin kun tuollapäin maailmaa (Loimaalla/Alastarolla) ollaan! Ehkä ensi kerralla tytöt osaa jo kävellä, tai meillä on kärryt matkassa. Tällä kertaa ei ollut kun ammalassa odotti yhdet niin ei tullut mieleen heittää auton taakse matkarattaita.IMG_6676

IMG_6651Omia lemppareita olivat possut, lampaat ja pienet kilit ja söpöt puput ja pupunpoikaset. Mutta ehkä eniten possut.IMG_6671

 

Kahvia Kakolassa, vaan ei kakkua

Kakolassa ei vankeja ole nähty enää sitten ilmeisesti vuoden 2007, mutta tuossa tänä aamuna kun lonnittiin Ammalassa sohvalla kävi ilmi että kakkua saa silti. Leivottua sellaista. Että ei muuta kun vauvat amman ja afin syliin ja auto kohti Kakolaa. Cafe Kakola on auki joka päivä entisessä vankilanjohtajan talossa, ja kahvia voi juua sisällä taikka ulkona, ihan miten huvittaa.IMG_6703

IMG_6704Me noustiin Kakolan mäelle Aurajoen puolelta, auton saisi kyllä lähemmäskin huippua parkkiin jos haluaa. Niille jotka jostain jotain tietävät, niin Förin kohdalta lähtee kävelytie ylös vankilalle. IMG_6705

IMG_6723Kauheasti muuta tuolla ylhäällä ei oikein voinut tehdä paitsi kiertää muurien ulkopuolta ja katsella vankilan Rivieralle. Kahvilassa olisi ollut valokuvanäyttelykin, mutta meillä oli kiire hankkia pientä riidanpoikasta (eli mennä katselemaan sohvia. miten voikin olla niin vaikea asia yksi sohva?) ja jätettiin kuvat tältä kertaa väliin.IMG_6716Aina on kuitenkin aikaa selfielle ja tekotaideselfielle.IMG_6714

IMG_6721

Kakolan reissun lisäksi suunniteltiin kesäksi jo käyntiä Turun linnassa ja Forum Marinumissa. Pitää vaan jostain lainata toinen kantoreppu, saa ilmottautua jos on ylimääräisenä sellainen jota voisi lainata!