Naisia, ompeluksia, kötöstettävää ja syötävää: Suomen Kädentaidot 2015

Yhteistyössä TRE-BLOGIT ja Suomen Kädentaidot -2015

Tunnenko muuten itseni hieman hyväksi bloggaajaksi(tm), kun ekaa kertaa varmaan ikinä sain tuonne yläkulmaan tuollaisen tunnisteen! Oikeen kaupallista yhteistyötä kattokaas. Sain siis sisäänpääsyn Suomen Kädentaidot 2015 -messuille ilmaiseksi (vaikka olisin kyllä varmaan muutenkin sinne mennyt tuhlaamaan rahani tekemään harkittuja sijoituspäätöksiä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos jotain, niin poplaa kyllä messuilla riitti. Aloitin messu-urakan perjantaina iltapäivällä, ja väkeä oli kuin Jyskän pysäkillä. Mua kyllä varoiteltiin tästä ruuhkasta, mutta kun lopulta pääsin sinne halleihin asti niin eipä se ruuhka sitten enää kauhea ollutkaan. Treffasin heti ekassa hallissa kavereita zuumailemassa saumureita, ja otettiinkin ensimmäiseksi messutestauskohteeksi melkolailla itsestäänselvä valinta. OLYMPUS DIGITAL CAMERATampereen jäätelötehdas valmistaa herkkujaan tuossa Lakalaivassa (Ikean lähellä) ja myy niitä Finlaysonilla. Kertoivat siinä tiskillä että ovat avaamassa oman myymälän tehtaan yhteyteen ensi vuonna, joten siitä kalenteriin vaan merkintää kaikille! Kun käy Ikeassa, kannattaa siis jatkossa myöskin harkita poikkeamista jäätelötehtaalla.

Ensimmäinen messupäivä meni vähän enemmän ihmetellessä ympäriinsä kuin varsinaisesti mihinkään erityisemmin pysähtyessä. Useat messukojuista olivat visuaalisesti todella hienoja, ja kaikissa oli helppo käydä tutustumassa tuoteisiin. Tässä muutamia omia suosikkejani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarja Lakio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noonknit

OLYMPUS DIGITAL CAMERARaahen taitopaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVisapaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lakumyynti.

Perjaintain messupäivä piti jättää vähän lyhyemmäksi, koska parhausihmisellä oli saunailta. Mutta oikeastaan vaan hyvä, oli niin paljon nähtävää ja sulateltavaa että en enää oikein keksinytkään mitä olisin edes halunnut. Lauantaina olikin sitten vähän toinen ääni kellossa. Ja oli aika paljon enemmän naisiakin kun perjantaina. En muista kyllä hetkeen nähneen niin monta naista kerralla kun tuolla messuilla. Saati niin paljon itsetehtyjä huiveja, asusteita ja vaatteita.

Niin mitäs sitten tuli tuhlattua sijoitettua harkitusti?

Löysin hauskan korun Jaana Hirvosen kojulta. Kolikko on omalta syntymävuodelta, joten se on siitäkin syystä hauska. Korujen lisäksi hommasin töihin henkilölätkän kantamiseen kivamman kaulanauhan Hassunhauskan kojulta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotta ei mennyt ihan täysin vain itselle shoppailuksi, shoppailin myös Lastentuote Vekaran kojusta Meuhkalle ja Veuhkalle hameet. Kuvia niistä tulee myöhemmin, mutta tytöt kyllä kovin leuhkoina patsastelivat koko lauantai-illan uusissa hameissaan. Vekaralla oli kyllä valtavan kivoja kuoseja ja ajattelin kyllä käydä vähän tonkimassa mitä tuolta heidän verkkokaupastaan löytyy.

Kaikenkaikkiaan messut olivat todella kivat. Tykkäsin tunnelmasta ja osasin olla tuhlaamatta kaikkia rahojani, joten ehdottomasti menen kyllä seuraavankin kerran.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>