Trendi haastaa: mitä harrastusta suosittelisit muille?

Trendi haastoi kertomaan ja suosittelemaan muille jotain harrastusta. Ei varmaan yllätä ketään että minä suosittelen luistelua. Kaikkea luistelua. Retkiluistelua, kerran-talvessa-ulkojääluistelua, jäähallin-yleisövuoro-luistelua, rusettiluistelua, taitoluistelua ja aivan erityisesti muodostelmaluistelua.

Jaa että kuka sitten voi luistella?

No ihan kuka vaan. Myös te, jotka muistatte luistimista ainoastaan sen miten kipeäksi nilkat tulevat ja miten paljon jalkoihin sattuu. Mutta kuulkaas, minäpä tiiän mistä se johtuu. Se johtuu siitä että luultavasti olette silloin joskus luistelleet markettiluistimilla. Dianat tai Sarahit tai jotkut muut prinsessat jalassa. Ennen kuin tyrmäätte luistelun ihan täysin, kantsii mennä takaisin sinne luistinostoksille. Marketistakin saa edullisesti luistimia, joilla pystyy aikuisena luistelemaan (ja nauttimaan siitä menosta). Otatte vaan tukevan otteen toisella kädellä luistimen kannasta ja toisella luistimen varresta. Jos saatte taitettua varren edes 90 asteen kulmaan kantaan nähden (saati kantaan kiinni), jätätte ne luistimet hyllyyn. Mitä tukevampi varsi, sitä parempi luistella. Sitten kun kiristätte luistimia, niin jätätte sieltä jalkapöydän ja varpaiden päältä nauhat löysiksi, samoin sieltä ihan ylhäältä varresta. Ehkä mä kuulkaa teen jonkun luistinoppaan tässä myöhemmin tänä vuonna. Meni jo ihan paasaukseksi.

Kenelle luistelu siis sopii? No oma pääasiallinen lajini muodostelmaluistelu sopii selvästikin kaikille pyryharakoille, jotka tykkäävät blingistä:

Lisäksi luistelu sopii kaikille, jotka aikuisiällä haluavat pukeutua nättiin mekkoon, laittaa paljon meikkiä, käyttää tekoripsiä (ehkä), lähteä kisamatkoille (pois kotoa), käydä joukkuebileissä (hehehehe) ja ylipäätään pitää kivaa ja käyttää hävyttömän lyhyitä hameita/mekkoja ihan hyväksyttävästi.

Ihan joka lajissa ei saa viilettää paljettimekossa kruunu päässä, vai mitä!

Mitä laji on antanut?

Ystäviä, reissuja, muistoja, mustelmia, notkeutta, tasapainoa, hyvät pakarat ja reidet (katsokaapas ensi kerralla kun tulee luistelua telkusta niin niillä luistelijoilla on hyvin hyvät peräosastot), esiintymisen iloa ja bussissa puutuneen selän.

Miten luistelemaan sitten pääsee? Aikuisille järjestettyjä luistelukouluja tarjotaan ainakin Tampereella (Varala-Tiimi, klik). Luistelutaustan omaavat tyypit pääsevät yleensä helposti mukaan muodostelman vauhtiin, joskin jos on yksinluistelutausta voi kaverin vieressä luistelu aiheuttaa hieman haastetta alkuun. Muodostelmaluistelua järjestetään monessa seurassa ympäri maata, ja joukkueita on hyvin eritasoisia. Ulkojääluistelusta saa kiinni vaan kun menee. Mää voin tulla mukaan ja opettaa!

Se hauska sattumus vielä. Joskus ammoisina aikoina kun Teemu Selännekin vielä pelasi jääkiekkoa Jokereissa, meillä oli luistelukisat Helsingissä. Siinä sitten oltiin pukukopissa valmistautumassa omaan kisasuoritukseen, kun jostain syystä joku kurkkasi kopin ovesta ja bongasi Teemun käytävällä. Valmentajan ilme oli suht huikea, kun kisakeskittyminen vaihtui joukkueen singahtamiseen pihalle kopista Teemulta nimmaria hakemaan. Hetki oli Teemullekin ikimuistoinen. Tapana kun oli pitää viime minuuttiin asti luistelupuku vyötäröllä jotta pelätyt hikiläiskät eivät näy sitten jäällä. Rintaliivisillään vaan käytävään siis.

Luistelu on antanut mulle niin paljon kaikkea hauskaa, että voin vain lämpimästi suositella. Jos yhtään kiinnostaa siis yhdessä tekeminen ja ryhmässä viilettäminen (tai luistelun aloitus ihan nollasta), kannattaa huikata tänne kommenttiboksiin niin ohjaan mielelläni sopivaan suuntaan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>