Puoli vuotta vauvuutta

Voisin sanoa kliseisesti että “siitä on jo puoli vuotta, niin se aika rientää”, mutta enpäs sano. Sen sijaan veikkaan, että seuraavat puoli vuotta rientävät. Jotenkin tuollaisten ihan minivauvojen kanssa kotona oleminen on kyllä vaan jumittavaa, hidasta ja kerta kaikkiaan tylsää. Nyt kun typyt ovat menossa mukana ihan eri meiningillä ja touhuavat kaikkea mistä niitä pitää pelastaa (esim. sohvan alta) alkavat päivätkin edetä vähän nopeammin.

Kesäkuussa meille muutti pari typyä. Kaikki aika meni ihmettelyyn ja kaiken uuden opetteluun ja “toivottavasti tää ei mee rikki”-panikointiin. Uudet isovanhemmat ja jo vauvoihin tottuneet isoisovanhemmat ja serkut ja tädit ja sedät ja enot ja kaverit kävivät kylässä toteamassa ett onpas ne pieniä. Itse olin henkilökohtaisesti sitä mieltä että ihan riittävän isoja olivat, mutta eipä multa kukaan mitään kysellyt aiheeseen liittyen. Se oli oikeasti (ja on) ihanaa, ei oo kukaan tentannut mua siinä määrin mitä ennen synnytystä.

Heinäkuussa hengailtiin pääasiassa varjoissa, katottiin jalkapalloa ja nautiskeltiin kesästä. Vaunulenkit jäivät vähän vähiin kun oli vaan liian kuuma, ja eräät saivat hepulit aina vaunuissa kun ei sieltä nähnyt mitään. Päivät olivat pitkiä mutta aurinkoisia. Bikinihengailu tosin oli (ja on) suljettu suunnitelmista, mutta mitäpä nyt siitä sitten kun asialle ei mitään voinut. Pääsin myös vähän jo liikkumaan, tosin en oo vieläkään saanut mitään hyvää rutiinia aiheesta aikaan.

Elokuussa naureskeltiin maailman menolle ja katsottiin Areenalta jalkapalloa (vaikka kisat olivatkin jo päättyneet). Vauvojen arjen suhteen asiat sujuivat iisisti, tytöt nukkuivat yönsä hyvin (vain pari heräämistä) ja muutenkin keskittyivät lähinnä vaan söpöinä olemiseen. Rankkaa tuo vauvan elämä, kerta kaikkiaan…

Syyskuussa testattiin ostoskärryjen kaksosominaisuuksia. Ei häävit. Tosin säästin aika paljon kun kärryt olivat lähtökohtaisesti jo täynnä. Tyttöjen kanssa kaupoilla ja muualla kulkeminen vankkureiden kanssa alkoi sujua, ja kelitkään eivät enää paahtaneet kaveruksia vaunuihin. Luultavasti silti toppasin tyypit ihan liian paksuihin vaatteisiin, ja niillä oli ihan kamalaa.

Lokakuussa jatkettiin lenkkeilyjä ja päiviin alkoi löytyä hyvä rytmi. Tosin joka kerta kun rytmi ns. vakiintui (eli ainakin kahtena päivänä tehtiin samat jutut) tytöt keksivät että ihan paska rytmi, riekunkin tänään koko yön. Juhlittiin nimppareita ja amman synttäreitä ja kaikenmoisia menoja oli. Odottelin että koska mun kiltit vauvat vaihtuu niihin joka paikassa huutaviin, mutta ei kukaan käynyt vaihtamassa.

Marraskuussa on tehty hampaita ja opeteltu istumaan, syöty soseita ja rakastettu mangoa. Sekä kaikkia rapisevia pusseja. Ja oltu yhä kilttejä. Se kiltteyshomma on kyllä hassua. Jotenkin tulee aina vähän olo että ei oikein pääse “äitikerhoon” kun vauvat vaan on ja nauraa ja syö ja nukkuu yönsä. Ehkä jos ne kiukkuaisi ja huutaisi ja olisi tuhannen väsynyt ja olisi vaikeaa niin sitten? Yleensä oon vaan hiljaa niissä keskusteluissa kun äidit kisaavat kenellä on ollut kaikkein rankinta. Luultavasti se tuntuisi vittuilulta jos sellaiseen keskusteluun menisin sanomaan että “no just nukuin ite 9h yöunet ja tytöt piti herättää että ehdittiin ajoissa neuvolaan”.

Mutta niin, puoli vuotta on nyt takana, vielä viisi kuukautta kotona olemista edessä ja sitten uudet haasteet koittavat kun pitääkin mennä aamulla töihin eikä voi notkua yöpuvussa puolille päivin. Aloin kyllä jo valmistautua, ostin harjan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>