Tavoittamattomuuden sietämätön keveys

Mulla on superärsyttävä tapa, joka on kyllä myös toisaalta todella toiset huomioiva tapa. Nimittäin sellainen, että päivisin töissä otan puhelimesta äänet pois, jotta puhelin ei ulise työpöydällä kun mää oon vaikka lounaalla ja unohtanut puhelimen toimistolle. Se mikä tästä taas tekee ärsyttävän tavan (toisten mielestä) on se, että unohdan monesti palauttaa äänet puhelimeen kun lähden kotia kohti. Mikä taas meinaa että mun puhelinraukka saa ihan yksin huutaa laukunpohjalla äänetöntä huutoaan ja kilkattaa hiljaa minkä haluaa, mä en huomaa.

Mutta tiiättekö mitä? Se on ihan todella vapauttavaa. Harvoin millään asialla on niin kiire että jos nyt en juuri sillä hetkellä huomaa että puhelin soi että siitä mitään haittaa olisi. Paitsi nyt jos on joku hätä, mutta aika harvoin niitä on. Musta on oikeasti aika kivaa olla suhteellisen vapaa puhelimesta. En jaksa lukea meilejä kun lähden töistä, en jaksa työmatkaa pidempää lueskella uutisia, luen ne vasta sitten illalla kun kaivan puhelimen taas jostain jontkasta lataukseen ja oon että oho olit soittanu.

IMG_1557

Yritän tällä nyt lähinnä sanoa että anteeksi rakkaat ystävät ja tutut kun en vastaile puhelimeen aina, tai viestiin. Mä kyllä soittelen ja viestittelen takaisin, kyse on vaan siitä että se puhelin vaan unohtuu sinne laukkuun monesti.

Niin ja hyvää juhannusta! Olkoon se vähälumisempi kuin tammikuu!

IMG_1043_1024

 

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>