Ootteko koskaan saaneet potkuja? Fuduja? Kenkää?

Minäpä oon. Viime perjantaina. Vieläkin ottaa ihan älyttömästi päähän. Ei niinkään se, että meni duuni alta. Mutta se, että ne mun mahtavat työkaverit meni. Meitä on nyt monta jotka ei lomien jälkeen pääsekään yhdessä lounaalle sinne intialaiseen tai sinne thaimaalaiseen mihin aina mentiin. Tai että keiden kanssa mä nyt arvon työpaikan ulko-ovella että niin pitikö mennä burgerille ja jos niin mihin koska siihen yhteen paikkaan ei mennä koska se on boikotissa. Kukaan niistä ei keitä mulle enää kahvia joka on enemmän keittoa kuin kahvia. Kukaan niistä ei huikkaa huomenta, eikä kukaan niistä sanoi huomiseen kun lähden toimistolta.

“Ei tämä oo henkilökohtaista.” “Älä ota tätä nyt henkilökohtaisesti.” No ei tää varmaan niinkon yritykselle oo henkilökohtaista. Mutta kyllä tää nyt mulle työntekijänä on. Sitä on joustanut kun on pyydetty, sitä on tehnyt enemmän töitä mitä olisi oikeastaan tarvinnut jotta asiakas sai vähän enemmän mitä halusi. Sitten kuitenkin tiukemmassa tilanteessa annetaan irtisanomisilmoitus käteen ja todetaan että ei tämä ole henkilökohtaista. No mitä tää sitten on? En mä jaksa yrittää ymmärtää miten yrityksellä on taloudellisesti hankalaa ja tilanne “on vaikea myös heille”. Ei niillä oo asuntolainaa maksettavana. Että kyllä kiitos, otan tämän henkilökohtaisesti.

Tää ei ollut tosiaankaan eka kerta kun oon ollut YT-prosessin syövereissä. Ja joka kerta mietin, että miten se johto ei voi ymmärtää miten paljon tappiota jo niitten neuvotteluiden aloittamisen ilmoittaminen aiheuttaa. Ihmisten työteho ja -motivaatio katoavat nopeammin kuin suklaakakku lautaselta, ja jokaisen työntekijän mahaan muuttaa kammo siitä, että jos se duuni menee. Nyt oli eka kerta että meni se duuni, aiemmin oon onnistunut välttelemään jopa lomautukset. Kova pala, ei voi muuta sanoa.

Mutta melkoisen kulunut lausahdus sopii tähän kyllä, tähän tilanteeseen. Yhden oven sulkeutuessa, toinen aukeaa. Kunhan sitä uuden avautumista ei montaa vuotta tarvitse odottaa.

Loppujen lopuksi, se on vaan duuni. Ja niitten ihmisten pitäminen omassa elämässä on vain omasta aktiivisuudesta kiinni. Mutta jännää on se, miten orpo olo on, kun ei ole kesäloman jälkeen työpaikkaa mihin palata. Orpo, mutta samalla toisaalta päättäväinen että no kyllä mä jotain muuta keksin sitten. Pitäkää peukkuja jatkossa, että osuis hyvät tähdet ja kuun asennot ja se uusi juttu tulis vastaan enemmin kuin myöhemmin!

Comments (8)

  1. anna-liisa

    VOI EI! Hitto! Ihan tyhmää. Vaikka mahdollisesti tulee vielä päivä, jolloin mielessäsi kiittelet tätä irtisanomista, kun se seuraava ovi aukeaa.
    Tytöt on niin pieniä, että et sä täysin turhaudu, vaikka oven aukeamiseen menisikin tovi ja toinenkin, taloudellinen puoli onkin sitten tietty ihan toinen juttu.
    “Se on vaan duuni” oli paras lause; just niin. Älä anna tämän viedä kokonaan iloa lomasta, murehtiminen ei vie mitään eteenpäin eikä heinäkuussa kuitenkaan tapahdu mitään, et saa asiaa eteenpäin. Olet ansainnut lomasi! Olen todellakin peukalo pystyssä sitten syksymmällä!

    Reply
    1. sanumaria (Post author)

      Kiitos! Täällä joo ollaan lomavaihde silmässä. Ei sitä jaksa oikeen työhakemuksista murehtia määräänsä enempää kun kaikki rekrytoijatkin on lomalla :)

      Reply
  2. Laura

    Voi perse, tsemppi sulle!

    Reply
    1. sanumaria (Post author)

      Kiitoksia! Tsemppi tulee käyttöön!

      Reply
  3. Tepa

    Argh! Kuulostaa tasan samanlaiselta tilanteelta, kuin mistä eräs ystäväni löysi itsensä viime syksynä. Voin vain kuvitella tuon fiiliksen. Kuten edelliset jo sanoi, niin nauti lomasta täysin siemauksin ja odota vaan, kyllä se joku vielä parempi ovi sieltä aukeaa ennen pitkää. Tsemppiä!

    Reply
    1. sanumaria (Post author)

      Joo, tässä loppujen lopuksi on aika hyväkin fiilis. Tietty voi olla että mieli mustuu jos duunia ei löydy, mutta ainakin toistaiseksi jaksaa tässä olla positiivisella mielellä!

      Reply
  4. Mari Johanna

    Voiko äitiyslomalaisen laillisesti potkaista ulos? Ei kai voi. Ellei ole kyse määräaikaisesta työsuhteesta.

    En ole saanut koskaan potkuja, mutta olotila alkaa olla sellainen. Olen toiminut vapaana toimijana, freelancerina, pian 10 vuotta ja nyt haeskellut pitkästä aikaa duunipaikkoja – nada. Tiukat on ajat. :(

    Reply
    1. sanumaria (Post author)

      Kyllä äitiyslomalaisekin voi, mutta lähinnä silloin jos koko yrityksen toiminta päättyy. Ja mähän en ollut äitiyslomalla enää, vaan ihan töissä.
      Mä en tiiä oikeen onko ajat tiukat, tekemistä kyllä tuntuis riittävän. Yritykset vaan on edellisen notkahdusvaiheen jälkeen vielä samalla tavalla varovaisia aloittamaan mitään uutta (ja sitä kautta myöskin pysyvät notkelmassa). Tsemppiä homman löytämiseen!

      Reply

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>